Mies haki lapsia eräänä päivänä. Aikoja sitten. Kävelimme Miehen autolle päin. Mies lähti vastaan. Toinen lapsista pelleili kai jotain. En muista. Nauroimme. Mies nauroi. Hänen silmissään oli jotain, jota en ollut aikoihin nähnyt. Hän oli vapautunut. Aivan kuin vahingossa. Onnellinen. Hän katsoi minuun. Hetken minä näin sen. Olin vähällä halata Miestä. Kunnes tajusin. Ei minun kuulunut. Ei hän tullut minua vastaan. Ei hän hymyillyt minun takiani. Ja sitten se oli poissa. Mies vakavoitui. Minä hämmennyin.

Minä näen Miehessä edelleen sen saman ihmisen, johon joskus rakastuin. Minä tiedän hänen olevan se sama ihminen edelleenkin. Siellä jossain sisimmässään. Piilossa. Siellä jossain on se ihminen, jonka vierellä minun oli hyvä olla. Joka sai minut nauramaan. Jonka vierellä tunsin olevani turvassa. Se ihminen on olemassa. Se ihminen oli aina olemassa. Se ihminen vain oli niin harvoin tavoitettavissa. Minulle. Sitä ihmistä minä silti etsin vuodesta toiseen.

Minä vihaan edelleen Miehen tiettyjä piirteitä. Niitä, jotka tekivät minut onnettomaksi. Pahin niistä oli kylmyys. Täysi tunteettomuus. Hän osasi olla todella julma. Ei hän sitä kai oikeasti ole. Hän ei vain osannut ilmaista tunteitaan. Hänen on helpompi esittää kylmää ja tunteetonta. Se teki minut onnettomaksi. Minä olin aivan liian usein onneton. Enää hän ei kykene tekemään minua onnettomaksi. Olen onnellinen siitä.

Mies on hyvä ihminen. Rakastuessaan oikeaan ihmiseen hän saattaa olla lähes täydellinen puoliso. Kyllä hän minuakin rakasti. Tavallaan. Mutta ei riittävästi. Ei tavalla, jolla olisi pitänyt. Olen välillä surullinen siitä, että koskaan päädyimme yhteen. Mies olisi ansainnut mahdollisuuden jonkun toisen kanssa. Ei hän on sisimmiltään ole yhtä kusipää, kuin oli minua kohtaan. Hän olisi luultavasti pystynyt parempaan. Jonkun toisen kanssa. Minä olisin ansainnut mahdollisuuden. Minä olisin saattanut kyetä parempaan.

Minä olen antanut anteeksi Miehelle. Kai jo aikoja sitten. Itselleni anteeksi antaminen oli huomattavasti vaikeampaa. Elämä jatkuu, jokainen tekee virheitä. Osa isompia, osa pienempiä. Ei niihin voi jäädä loppuelämäkseen kiinni.