Pakko purnata lasten asioista tänne, jotten saa miehen kanssa turhaa riitaa aikaiseksi. Tiedän, että valitusaiheeni ovat varmasti aivan turhia ja monella on paljon isompiakin ongelmia... Erotilanteissa vain usein saattaa pahoittaa mielensä ihan pienestäkin. Ja minähän tunnetusti olen lähes ammattimainen mielenipahoittaja.

 

Eniten mieltäni kaihertaa asia, joka on noussut esille entistä enemmän miehen omaan asuntoon muuton jälkeen. Lapsethan asuvat virallisesti luonani ja miehellä on laaja tapaamisoikeus. Mies kuitenkin on itse sitä mieltä, että lapset asuvat meidän molempien luona. No tavallaan totta kyllä. Nyt vain on päästy siihen tilanteeseen, että mies on puheillaan saanut esikoisen ymmärtämään, että tämä asuu vain isänsä luona. Esikoinen puhuu koko ajan siitä, kuinka hänellä on uusi koti ja kuinka hän asuu siellä. Okei, lapset puhuvat mitä sattuu, eikä esikoinen asiaa vielä ymmärrä. Silti korviini särähtää joka kerta, kun hän kertoo asuvansa uudessa kerrostalokodissa. Vanha koti on vanha koti, mutta hän asuu uudessa kodissa. Pitääkö minun alkaa painottaa sitä, että he asuvat luonani. Tuntuu tyhmältä. Ehkä helpoin on vaan sulkea korvansa ja antaa asian olla.

 

Elatusmaksutkaan eivät nyt ehkä ihan menneet niin, kuin kuvittelin. Mieshän ei aio maksaa elatusmaksuja, koska ei voi tietää, mihin rahat tuhlaan. Niinpä niin. Taitaa olla tuttu lause monelle äidille. Kyllähän minä tiedän, että hänen olisi ne pakko maksaa, jos niin vaatisin. Totesin vain lauseen kuultuani, että pidä perkele rahasi. Kiehuin raivosta. Miten hän edes kehtaa esittää moisen lauseen. Minä olen viimeisen kolmen vuoden aikana ollut se, joka on tyhmänä ostanut yksin omista rahoistani lähes kaikki lasten vaatteet ja tarvikkeet. Miten helvetti hän edes kehtaa. Mies, joka on joka kuukausi tuhlattunut useita satoja tatuointeihin ja kalliisiin vaatteisiin ilman, että on edes kysynyt tarvitsevatko lapset ehkä jotain. Luultavasti äitinsä on lauseen laittanut hänen suuhunsa. No sovimme sitten, että maksamme lasten kulut puoliksi. Lastenvalvojakin osasi sopimusta epäillä, mutta ajattelin antaa miehelle mahdollisuuden. Nyt sitten ollaan tultu pisteeseen, missä pitäisi päättää, mitkä ovat niitä lasten kuluja. Lapset tarvitsisivat syysvaatteet ja kengätkin olisivat kivat. Otin asian puheeksi miehen kanssa. Olen ostanut itselleni jo kaiken tarpeellisen. Aaa... Näin se siis menee. Mies, jolla rutosti enemmän rahaa ja paremmat tulot, on jo ostanut itselleen tarvittavat asiat ja olettaa, että minä hankin kaiken itselleni omalla kustannuksellani. Ei tätä asiaa minulle näin myyty. Mies on myös ostanut lapsille hienon ja tuhottoman kalliin sängyn. Jotta lapsilla olisi kivaa nukkua isänsä luona. Niin.. No. Vituttaa. Hän parempituloisena ostelee lapsille asioita, jotta he viihtyisivät paremmin hänen luonaan kuin kotonaan. Lapset tarvitsevat lähitulevaisuudessa uuden sängyn myös tänne. En tiedä aikooko mies osallistua sen kustannuksiin. Luultavasti ei, koska hänhän osti jo omansa. En haluaisi tapella, mutta tosiasia on se, että vaikka hän lapsia paljon pitääkin, minä maksan silti suurimman osan ruuista ja vaipoista sun muusta. No omapa oli vikani. Mitäs olen liian ylpeä.

 

Ongelmia tulee tuottamaan myös se, miten sovimme yhteiset pelisäännöt. Nukkuminen esimerkiksi on yksi murheenkryyni. Kun mies muutti pois, lapset siirtyivät molemmat viereeni nukkumaan. En nähnyt syytä tapella heidän kanssaan, koska miehen kanssa ollessaan he saivat nukkua kuitenkin vieressä. Miehelle useaan otteeseen mainitsin asiasta, että olisi hyvä sitten saada siirrettyä lapset omaan huoneeseen. Ei kuulemma mitään kiirettä. Nyt sitten kävi viimeviikolla ilmi, että hän on jo kauan nukuttanut lapset omaan huoneeseensa. Ei sitten tullut mieleen kertoa asiasta minulle. Siirsin lapset itsekkin omaan huoneeseen ja viikon huudattamisen jälkeen lopputulos on se, että ensimmäinen melkein kokonainen yö on vietetty ilman huutoa. Suurin ongelma ei olekkaan se, että lapset saa nukahtamaan huoneeseensa, vaan se, että heidät saa siellä koko yön nukkumaan. Olen viikon verran istunut lastenhuoneen lattialla ja kantanut viereeni kömpiviä lapsia pois sängystäni. Nyt sitten päästäänkin asiaan, missä suurin ongelma syntyy. Mies kyllä nykyään nukuttaa lapset huoneeseensa, niinkuin toivoin, mutta yöllä lapset saavat kömpiä viereen kuin heräävät. Eli saan luultavasti valvoa joka ikinen yö kuuntelemassa huutoa, kun lapset palaavat viikonloppuvierailultaan. Koska mies ei koe ongelmana sitä, että lapset nukkuvat vieressä. Eihän se minullekkaan ylitsepääsemätön ongelma ole. Lapset alkavat vain olla sen verran isoja, että mielestäni olisi vähitellen aika nukkua omassa huoneessaan. Mutta koska asia ei ole miehelle ongelma, niin silloin ei ole mitään väliä sillä, mitä minä asiasta ajattelen. Niin se on aina mennyt ihan kaikessa. Jos olemme jostain erimieltä, asia tehdään niin kuin hän haluaa. Hän ei ole koskaan edes yrittänyt ottaa tunteitani tai toiveitani huomioon missään asiassa. Ei edes sellaisissa pienissä tyhmissä asioissa, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Sellaisissa, joista hän on tiennyt minun pahoittavan mieleni. Koska ne ovat hänen mielestään olleet mitättömiä, niin minun tunteillani ei ole ollut merkitystä. Hyvänä esimerkkinä vaikka se, että minä haluan sopia asiat ajoissa, jotta tiedän varmaksi. Leffailtaa tai vastaavaa suunnitellessa olisi mielestäni ollut kiva kysyä lapsenvahtia valmiiksi jo ajoissa. Miehen mielestä ihan turhaa. Lopputulos oli aina se, että minä oletin, ettei hän edes halua kanssani mihinkään, mikä varmaan olikin myös totta, koska ei edes kysynyt onnistuuko vapaaillan järjestäminen. Kuinka iso asia olisi mieheltä ollut soittaa ennen kyseistä päivää jollekkin ja varmistaa asia. Ei todellakaan mielstäni paljoa vaadittu. Mutta koska hänen mielestään oli turhaa lapsenvahtia varmistaa, ainahan joku jostain kuulemma löytyisi, ongelma oli vain minussa. Niinkuin aina... Minun olisi kuulunut korjata asenteeni, mutta hän ei voinut edes harkita sitä tyhmää puhelinsoittoa, jotten minä tyhmänä ja hankalana ihmisenä olisi pahoittanut mieltäni turhasta. Pieni hyppäys sivuraiteille. Mutta ongelmia tästä tulee ja isoja. Koska, jos mies on erimieltä jostain asiasta, hän tekee asian juurikin niin kuin haluaa. Ei edes suostu keskustelemaan ja hakemaan kompromissia. Minä tulen olemaan aina se, jonka pitää joustaa ja elää niin kuin hän haluaa. En vain tiedä, kuuluuko sen ihan niinkään mennä. Koska minä olen kuitenkin lasten lähivanhempi. Eikö minua kuuluisi kuunnella edes jossain. Turhaa ja tyhmää, mutta silti välillä vituttaa. En vain jaksaisi tapella. Kaipa ne lapsetkin sitten joskus muuttavat kokonaan omaan sänkyynsä, kun mies löytää naisen, jonka vieressä mielummin nukkuu. Siihen asti asia tuskin on hänelle ongelma.

 

Mies on edelleen liian kipeä katsomaan lapsia. Hieman harmittaa, koska minulla oli tuhottomasti asioita, jotka piti hoitaa tällä viikolla. Sellaisia, joita ei lasten kanssa hoideta. Salilla olen sentään päässyt käymään, kiitos äitini. Harmittaa vain vaivata häntä koko ajan. No asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Pääasia nyt kuitenkin on, että mies saisi itsensä hoidettua kuntoon. Viikonloppuna olisi kavereideni tuplasynttärit. Olen odottanut niitä pitkään. Ehkä saan lapset johonkin hoitoon yhdeksi yöksi. Jos vaikka toisen äidilleni ja toisen miehen isälle. Miehen isän kanssa välit ovat sentään hyvät ja hänelle lapset mielelläni vienkin. Ei ole pelkoa, että kukaan käännyttäisi lapsia minua vastaan tai puhuisi jollain tavalla ohi suunsa.

 

pupu-normal.jpg