Kiireinen viikko takana, en ole ehtinyt kirjoittamaan. Treffailemaan kylläkin. Alkuviikosta näin yhden tinderistä bongatun kaverin. Odotukset olivat suhteellisen korkealla, koska juttu oli luistanut netissä varsin hyvin. Mutta, mutta... Ihan mukava, ei siinä mitään. Juttua riitti kyllä, jotain vain jäi puuttumaan. Lisäksi meillä on liian paljon yhteisiä tuttuja. Haluan pitää sinkkuelämäni salassa. En halua ottaa riskiä, että juorut lähtevät liikkeelle. Aloin jo hiukan luovuttaa. Mahtaakohan netistä ikinä löytyä mitään oikeasti kivaa. No enhän minä nyt ole ehtinyt treffata kuin kolme, mutta kuitenkin... Edellispäivänä päätin huvikseni vilkaista deittisivustoa, johon olin jättänyt kuvattoman ilmoituksen. Kukaan ei ollut kiinnostunut. Ei ihme, koska kuvaa ei löydy. Huvikseni selailin miesten jättämiä ilmoituksia ja yksi osui silmiini. Hetken aikaa pohdin, mutta mitäs minulla on menetettävää. Laitoin viestiä ja jäin odottamaan. Illalla tuli vastaus. Tai lähinnä kysymys, mihin olen hukannut kuvani. Pinnallista, mutta sallittakoon. Paljastin hänelle fb-profiilini. "Tässä mä nyt olen.""Niinpä olet ja nättikin vielä." Juttu alkoi luistaa, taisin täyttää kriteerit. Tällä kertaa päätin, että kirjoittelun sijaan tapaan kaverin samantien. Eipähän tarvitse käyttää turhaa energiaa kirjoitteluun ja pettyä taas. Odotukset olivat lähellä nollaa. Taas yksi kaveri, jolle saan seuraavat pari viikkoa esittää liian kiireistä, kunnes hän tajuaa. Jos tajuaa... Nuori Poju ei ole edelleenkään ymmärtänyt vinkkiä.

Ensimmäisenä iski lievä hämmästys. Kivemman näköinen, kuin kuvissa. Voiko näinkin käydä. Poikkeuksetta homma on mennyt toisin päin. Hyvä kroppa, sopusuhtainen. Teki mieli koskea. Treenin huomasi heti, vaikkei hän nyt järjettömässä kunnossa ollutkaan. Sellaisessa sopivassa. Pituttakin löytyi. Tällehän voisi melkein jopa antaa, jos ei paljastu täydeksi idiootiksi. Istuimme muutaman tunnin kahvilassa. Kävelyllä hän tarttui varovasti käteeni. Lyhyen maakunta-ajelun jälkeen uskaltauduin ehdottamaan leffaa. Katsoimme jonkun hyllystäni löytyneen, yllättävän hauskan, elokuvan. Itse keskityin enemmän hänen käsiinsä, jotka harhailivat varovasti ympäri kehoani. Mitä lähemmäs leffan loppu tuli, sitä enemmän ne harhailivat. Ensimmäinen kerta oli hieman räpeltämistä. Pientä jännitystä ilmassa molempien suunnalta. Toinen kerta sujui jo varmemmin. En kehdannut pyytää häntä viereeni nukkumaan. Yö oli jo pitkällä, kun hän suuteli minua ja lähti ajamaan kotiin. "Ollaan kuulolla." Toivottavasti.  Ei hän ole sellainen, jonka kanssa haaveilisin yhteisestä tulevaisuudesta. Mutta todellakin, pieni kesäromanssi saattaisi kiinnostaa. Se, jäikö hän samoihin aatoksiin. Se selviää varmasti lähipäivinä.

Solmin kuluneella viikolla elämäni pisimmän ja luotettavimman suhteen. Pankkiin. Olen vihdoin talon ainut omistaja. Jännittää, mutta eiköhän tämä tästä. Mies oli todella huonolla päällä koko päivän. Jäi lasten kanssa tänne. Luokseni. Hassua. Tämä ei ole enää hänen talonsa. Hän oli luonani. En tiedä, oliko hän ottanut yhteen äitinsä kanssa. Jotain sen suuntaista olin lukevinani hänen puheistaan. En viitsinyt yrittää keskustella hänen kanssaan enempää. Hän oli taas sillä päällä, että ymmärsi jokaisen sanani väärin. Kaikki kuulosti hänen korviinsa siltä, että haen riitaa. En todellakaan halunnut mitään sellaista. Tein meille ruokaa. Istuimme yhdessä pöydässä, niin kuin silloin joskus, kun asiat olivat toisin. Haikeaa tavallaan. Vieläkin olen sitä mieltä, että meillä olisi ollut mahdollisuus. Meillä olisi voinut olla hyvä elämä. Jos... Jos hän vain olisi rakastanut tarpeeksi. En tiedä, rakastanko itse vieläkin. Luultavasti jollain tavalla. Paluuta menneeseen ei kuitenkaan enää ole. Enkä sitä haluakkaan. Voin kuitenkin oppia virheistäni ja pärjätä seuraavassa elämässä paremmin. Sitten joskus.