Tein vuosi sitten monta lupausta uudelle vuodelle... Kaksi ensimmäistä koskien terveellisempää elämäntapaa ja treenaamista. No... Niiden osilta lupaukset oli rikottu jo ennen kuin lumet sulivat. En vain osaa elää ilman herkkuja. Olen lohtusyöjä. Tarvitsen makeaa. Voisin elää suklaalla. Treenikään ei ole hetkeen sujunut huonommin. Pieni loukkaantuminen loppukesästä aiheutti monen kuukauden treenitauon, enkä ole vieläkään päässyt kunnon treenaamisen makuun. Ahdistaa, vituttaa, ahdistaa. Tulokset ovat tippuneet, paino noussut. Vaatteet eivät istu päälle ja peilikuva ottaa rankasti päähän. Masentava vuosi sillä saralla. Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin. Toivottavasti.

Kolmas lupaus oli olla parempi erovanhempi. Siinä onnistuin kai edes osittain. Oikeastaan aika hyvinkin. Kai. En tiedä, onko oma asenteeni saanut Miehenkin hiomaan omaansa, vai onko hän kenties päättänyt itsekin yrittää kaikkensa. Tai ehkä hän on vain vihdoin päässyt erosta yli. Kokonaan. Niin tai näin... Olemme kuitenkin mielestäni pärjänneet molemmat hyvin. Ottaneet ison harppauksen kohti hyvää erovanhemmuutta. Ei Mies edelleenkään onnittele minua syntymäpäivänäni. Hän pitää kuitenkin huolen siitä, että lapset tietävät sen olemassa olon. Hän ei tänäkään vuonna toivottanut Hyvää Joulua. Sanallisesti. Mutta omalla tavallaan hän sen yllättäen teki. Vahingossa vaiko ajatuksella. Sillä ei ole väliä. Hän on vihdoin ohittanut vaiheen, jossa minua kohtaan ei voi olla ystävällinen. Sanoo hän mitä tahansa... Hänellä oli se vaihe. Mahdollisesti jopa tiedostamatta. Vaihe, jossa hän teki kaikkensa, ettei olisi vahingossakaan liian ystävällinen. Se on poissa. Me olemme toisillemme ystävällisiä. Joustamme asioissa. Emme tee turhaa kiusaa. Emme oikeastaan tee minkäänlaista kiusaa. Me olemme selvinneet hyvin. Minä olen selvinnyt hyvin. Lapset voivat hyvin. 

Viimeinen lupaukseni koski taloutta. Sitä, että alan vihdoin ymmärtää eläväni yhden ihmisen rahoilla. Hmm... Teen edelleen välillä heräteostoksia. Nähtävästi kuitenkin rajojeni puitteissa. Olen ostanut vain yhden ihanan huonekalun, jolle ei ole tarkkaa sijoituspaikkaa. Okei, ehkä kaksi. En ole kuitenkaan konkurssissa. Ainakaan vielä. Pääsin jopa ulkomaille. Mahdollisellisesti pääsen tänäkin vuonna. 

Tänä vuonna en jaksa tehdä turhia lupauksia. Rikkoisin niistä kuitenkin suurimman osan. Kuten näkyy... Lupaan kuitenkin yrittää olla parempi ihminen. Edelleen. Jatkaa itseni tutkimista ja päästä sinuiksi vikojeni kanssa. Löytää itsestäni enemmän hyvää ja korostaa niitä puolia. Vuosi 2013 oli rankka, 2014 oli rankempi. Viime vuosi oli jo hyvin paljon toiveikkaampi. Perusonnellinen. Mitä se sitten tarkoittaakin. Ei mitään suurta, eikä mullistavaa. Tavallista elämää pienine vastoinkäymisineen ja iloineen. Vuosi 2015 ei ollut elämäni kohokohta. Se oli kuitenkin omalla tavallaan hyvin tervetullut ja tarpeellinen. Vuosi, jolloin ei tapahtunut oikeastaan mitään. Vuosi, joka rauhoitti tilanteen. Vuosi nolla. Vuosi, joka aloitti uuden elämäni.

Hyvää Uutta Vuotta!