En ajattele miestä enää usein. Luulin, ettei hänen käytöksensä enää loukkaisi minua. Mutta kyllä se loukkaa. Edelleenkin. Vaikka suurin osa minusta ei enää välitä, on silti vielä pieni osa, joka tuntee jotain. En ymmärrä, miksi hän tekee niin. Miksi hän tekee asioita, joiden tietää loukkaavan. Miksei hän voi edes yrittää olla ystävällinen. Minäkin yritän. Ihan tosissani yritän. Vihaako hän minua todellakin niin kovasti... Enkö oikeasti ansaitse hänen mielestään ainuttakaan kaunista sanaa. Siksikö hän tekee tahallaan minulle kiusaa. Koska kiusa se on pienikin kiusa. Ja hän tuntee minut niin hyvin, että tietää tarkalleen mistä pahoitan mieleni. En haluaisi pahoittaa mieltäni. En enää koskaan hänen takiaan. Haluaisin olla välittämättä. Mutta en osaa. En ole tarpeeksi kova ja hän tietää sen.

Kuvani erovanhemmuudesta on kai liian ruusuinen. Emme tulleet toimeen keskenämme. Suhteessa ei ollut kummankaan hyvä olla. Molemmat tekivät paskoja asioita ja loukkasivat toista todella paljon. Mutta onko toista eron jälkeen pakko vihata. Eikö toisen kanssa voisi olla jollain tavalla ystävä. En tarkoita yhteisiä illanistujaisia, enkä mitään tiivistä yhteydenpitoa. Ei, en minä sellaiseen usko, enkä sellaista haluakkaan. Mutta ihan tavallinen ystävällinen ja toisen huomioiva käytös... Eikö sellainen ole mahdollista. Onko se pois suljettua erotilanteessa. Olenko minä tyhmä, jos odotan toiselta edes jollain tavalla ystävällistä ja kohteliasta käytöstä. Eivätkö hyvät käytöstavat kuulu erovanhemmuuteen. Eikö toiselle saa olla ystävällinen... Minä haluan olla ystävällinen. En kyennyt antamaan lapsilleni ehjää kotia. Haluan kuitenkin antaa heille vanhemmat, jotka kykenevät olemaan toisilleen ystävällisiä.

Lupaan

• askarrella lasten kanssa miehelle syntymäpäiväkortin, kunnes lapset osaavat sen askarrella yksin. (En minä korttia odottanut, mutten olettanut lauseen tänään on äidin syntymäpäivä, sanokaapa onneksi olkoon olevan sula mahdottomuus.)
• toivottaa miehelle Hyvää Joulua, kun vaihdamme lapset jouluaattona. (Minun jouluni on ihan hyvä ilman toivotuksiakin.)
• muistaa miestä isäinpäivänä, kunnes lapset osaavat sen tehdä itse. (Ja poimia itselleni ne valkovuokot äitienpäivänä ilman katkeruutta.)
• edelleen kertoa lasten hassut mokailut ja muut kertomisen arvoiset asiat miehelle. (Kyllä lapset sitten joskus kertovat minulle ihan itse, jos jotain erikoisen hauskaa on tapahtunut.)
• olla kohtelias, vaikka se olisi kuinka yksipuolista tahansa. (Ei se ole minulta pois. Eihän...)
• , etten enää loukkaannu. (Jos toinen ei ottanut tunteitani huomioon edes suhteemme aikana, miksi olisin niin tyhmä, että odottaisin sitä nyt.)
• , etten enää odota anteeksipyyntöä. (Toista ihmistä ei voi pakottaa olemaan pahoillaan. Toista ei saa myöntämään virheitään, ellei hän koe tehneensä mitään väärää. Ja jos toinen ei koe tehneensä mitään väärää, ei hän ole sen arvoinen, että kannattaisi odottaa.)
• , etten anna miehen sanojen enää määrittää itseäni. (Minä en ole hullu. Minä en ole kusipää. Minä en ole itsekeskeinen paska, joka ei tule koskaan kykenemään parisuhteeseen. Ja vaikka olisinkin, en ole sitä vain, koska mies sanoo niin.)