Ahdistus on helpottanut. Ainakin hieman. Heti PMS:n jälkeen Kesämies on taas tuntunut poikkeuksellisen ihanalle. Ja hänhän on. Ihana, huomioiva, rakastava ja se seksi. Olen silti hieman varpaillani. En siksi, että olisin kiinnostunut jostain toisesta. En ole tavannut ketään tai mitään kiinnostavaa pitkään aikaan. En ole käynyt missään. Paitsi töissä ja kotona. Ja kaupassa, mutta edes siellä ei ole tullut vastaan pienintäkään silmäpeliä. Outoa. Tai ehkä ei. Harvoinpa ihmiset käyvät kassajonossa flirttailemassa tuntemattomille. Ehkä on oudompaa, että itse tunnun harrastavan sitä hävyttömän usein. Miten ihmeessä sä aina onnistut tossa, oli kaverini kysymys, kun taas eräällä kauppareissulla sain kivan näköisen miehen katsomaan perääni. Kahdesti. Ei aavistustakaan. Jotenkin vain niin käy todella usein. Mutta nyt niin ei ole käynyt kertaakaan. Eikä sillä. Eivät kauppareissuni koskaan mihinkään johda. Ehkä pitäisi joku kerta ihan vain pokkana kävellä toisen luo ja pyytää kahville. Mutta ei se ole tyyliäni. Ja voisinpa löydä vaikka vetoa, että 99,9% näistä kauppaflirteistäni on varattuja miehiä.

Mutta siis... Elämä on tylsää ja tavallista. Taas. Kiireitä töissä ja syysflunssa estänyt treenaamisenkin. Kesämies kuitenkin on ja pysyy. Ja nyt taas olen jopa ihan onnellinen siitä, että hän on pysynyt. Jopa niin onnellinen, että olen taas harkinnut esitteleväni hänet miehelle. En tiedä, haluaako mies ylipäänsä häntä tavata. Itse haluaisin kyllä nähdä ihmisen, joka viettää aikaa lasteni kanssa, mutta en ole varma hänen mielipiteestään. Ehkä pitäisi kysyä. Jotenkin en vain saa aikaiseksi, koska koko ajan jossain sisälläni on se pieni tunne... Entä jos eroammekin viikon päästä. Esittelenkö turhaan. Mitä mies siitä sitten ajattelekaan. Että olen vain raahannut näytille ensimmäisen vastaantulijan ja yrittänyt jollain tavalla näyttää hänelle jotain. Että olen kevytkenkäinen äiti, joka raahaa jokaisen uuden vakipanonsa lasten eteen. Ei, en todellakaan ole sellainen. En halua hänen ajattelevan niin. Eikä Kesämies ole enää mikään vakipano. Ei hän ole ollut aikoihin. En tiedä, mitä hän on. En ole valmis julkisesti ilmoittamaan seurustelevani, mutta kai tämä sitä on. 

Kesämies on kai tavallaan oikeassa. Hän on kysynyt minulta, haluanko pitää suhteen "salassa", jotta en karkoita muita ehdokkaita. Pakko se on myöntää, että se on osittain totta. Ei se ole suurin syy, eikä ainoa. Mutta kyllä, minulla on fb:ssä muutama henkilö, joiden ei ole ihan välttämätöntä tietää parisuhdetilannettani. Suurin syy on kuitenkin se, että olen koko ajan niin epävarma tunteistani. Olen sitä paitsi edelleen naimisissa. En koe fiksuksi ilmoitella kaikille seurustelevani, kun osa ei edes tiedä minun eronneen. Miksei riitä se, että liikun hänen seurassaan julkisesti. En minä häntä kellariin piilota. Ihan julkisesti me yhdessä liikumme, enkä minä pelkää, että joku meidät näkee. Miksi asiasta pitäisi tehdä fb-virallista... Mitä helvetin väliä sillä on. Paitsi ne muutama henkilö, joiden ei välttämättä tarvitse tietää...