Hääpäivä. Tuo surullisen kuuluisa elämäni erehdys. Päivä, jonka tuloa seurasin kalenterista ja odotin kauhulla. Päivä, jolloin olin varma, että romahdan taas kokonaan. Mutta ei. Havahduin tänään tajuamaan ohittaneeni päivän täysin huomaamatta. Uhraamatta sille pienintänkään ajatusta. Muistamatta kertaakaan koko päivän merkitystä. Miten ihmeessä onnistuin unohtamaan asian. Miten ihmeessä unohdin yhden elämäni tärkeimmistä päivistä. Miten ihmeessä asiat menivät niin, että koko hääpäiväni vietin sängyssä täysin vieraan miehen kanssa.

 

Avioehtomme virallistettiin. Sain paperit eilen. Nyt voimme laittaa eron vireille virallisesti. En ole varma, kumman tehtävä on lähettää paperit. Ne on kirjoitettu jo ennenkin. Kirjoitettu ja revitty. Useaan otteeseen. Mutta nyt ne pitäisi kirjoittaa viimeisen kerran. Haikeaa ehkä. En tiedä. 

 

Kävimme miehen kanssa asioita läpi eilen. Sovussa, ilman riitaa. Saimme aikaiseksi jonkinnäköisen tapaamissopimuksen. Lapset jäävät luokseni asumaan. Helpotus, asiasta ei tarvitse tapella. Mies näkee lapsia paljon, todella paljon. Pari kertaa viikossa ja suurimman osan viikonlopuista. Mutta en minä halua lapsia hänestä erottaa, en missään nimessä. Vaikka se on pois minulta, niin se on kuitenkin lasten etu. Yritän asennoitua asiaan niin, että saan ainakin paljon vapaa-aikaa. Ehdin käymään salilla ja tekemään töitä ihan rauhassa.

 

Mies oli lähdössä kotiin. Hän viivytti lähtöään. Käveli ympäriinsä ja oli jotenkin vaikea. Lopulta hän tuli ja halasi. Halasi pitkään. Suuteli. Seksi oli jotenkin surullista. Siitä puuttui kiihko. Ihan kuin olisimme molemmat aistineet, että se on viimeinen kerta. Minulla on ikävä, hänellä on ikävä. Mutta me olemme eronneet. Kyllä hän minua rakastaa, vaikkei sitä osaakkaan kertoa. Kyllä hänkin on pahoillaan asiasta, vaikkei sitä hänestä aina näekkään. Olisin ehkä halunnut viimeisestä kerrastamme hieman kiihkeämmän. Toisaalta, jos se olisi ollut liian kiihkeä, olisimme ehkä joutuneet kokeilemaan taas uudelleen.

 

Pitäisi lähteä töihin. Töitä on enemmän, kuin ehdin ehkä edes tänään tekemään. Ei olisi aikaa istuskella koneella turhaan. Olen sopinut lähteväni ulos kaverini kanssa. Aion ottaa selvää siitä, mitä tapahtuu jos löydän tinderparini baarista. Hänet, jonka kaverin olen jo testannut. Ellen satu törmäämään johonkin vielä kiinnostavampaan.

 

Juuri Eronnut on pitänyt aktiivisesti yhteyttä. Ehkä jopa pelottavan aktiivisesti. Sain häneltä eilen varmaan yli kymmenen tekstiviestiä ja kaksi puhelua. Juttelimme illalla puhelimessa yli tunnin. Hänen kanssaan on mukava jutella, rentoa, ei tarvitse jännittää. Alan kallistua sille kannalle, että vertaistukea enemmän hänellä on tarve saada näyttää exälleen. Näyttää, että hänelläkin on vielä vientiä. Että elämä on oikeastaan paljon parempaa ja jännempää nyt poikamiehenä.