Pitkän hiljaisuuden syynä on perhe-elämä ja sairastelukierre. Kuinka monta vatsatautia mahtuu kolmen viikon sisälle... Liian monta. Hetkellinen onni löytyi edes siitä, että oksennettuani parin päivän aikana aikana kaiken mahdollisen ja mahdottomankin, oli peilikuva taas hetken ystäväni. Mutta vain hetken... Kadonneet nesteet löysivät pikavauhtia tiensä takaisin ja paino hyppäsi sen pari kiloa ylös päin. Juuri ne samat kilot, jotka olin huuhtonut pöntöstä alas. Minä vihaan oksennustautia. Kukapa ei... Mitä niin pahaa olen tehnyt, että sain sen kaksi kertaa peräjälkeen. Mielestäni en mitään. Eniten kuitenkin käy sääliksi lapsia. Onneksi en ollut näkemässä heidän kärsimystään. Silti en voinut olla hieman hymyilemättä, kun kuulin (ex-)anoppini saaneen tartunnan myös. Vahingonilo, paras ilo. Hyi minua... Taidan oikeasti vihata häntä loppuelämäni. Tai ainakin siihen asti, että saan joskus anteeksipyynnön. Mitä en tule koskaan saamaan. Joten kyllä, vihaan häntä loppuelämäni.

Sairastelusta johtuen myös treeni on hieman kärsinyt. Tautien välissä taisin ehtiä treenaamaan yhden puoliksi kunnon viikon. Jonkinlaisen penkkiennätyksenkin sain kai aikaiseksi. 1x5 ja 2x4 55kg ja perään vielä 1x8 50kg. Ennen ekaa sairastelua nousi 4x8 50kg niin kepeästi, että jo hetken luulin hommasta tulevan jotain. Nyt pelottaa edes ajatella salille menoa. Voimat edelleen aivan hukassa ja pelkän tangon nostaminenkin vaikuttaa vähintään maratoonisuoritukselta. Ehkä pidän suosiolla vielä loppuviikon taukoa.

Miesrintamalla on hiljaista. Tai kyllähän Kesämies edelleen pyörii kuvioissa, mutta tapailemme suhteellisen harvakseltaan. Minulle se sopii vallan mainiosti. Kerran tai pari viikossa ei ahdista niin pahasti. Kyllä minä hänestä tykkään. Hän on edelleen ihana ja mukava ja kun on vielä se seksikin... En vain kykene näkemään meitä yhdessä enää viiden vuoden päästä. Oikeastaan on ihme, jos selviämme edes tulevasta kesästä. Mutta kesästä meidän on pakko selvitä. Tein vastentahtoisesti ratkaisun, joka sitoo minut häneen koko kesäksi. En olisi halunnut. Yritin kaikkeni, jotten joutuisi kyseiseen tilanteeseen. Lopulta minulla ei enää ollut vaihtoehtoja. Jouduin asettamaan omat haluni taka-alalle ja uhrautumaan. En voi asiaa tarkemmin avata. Kyllä, kaduttaa. Kaduttaa niin helvetisti, mutta edelleenkin tiedän, ettei minulla ollut siinä tilanteessa enää muuta vaihtoehtoa. Eikä minulla olisi vieläkään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Koko kesä saattaa sujua ihan hyvin. Ehkä tulemme toimeen ilman suurempia ongelmia. Eikä minulla oikeasti ole edes valitettavaa. En minä mistään ainakaan parempaa miestä tule löytämään. Enkä parempaa seksiä. Mutta kun minä en haluaisi sitä miestä ollenkaan... Seksiä vaan.

Miehen kanssa olemme tulleet paremmin toimeen. Ehkä. Olen vieläkin hieman kahden vaiheilla... En ole varma, uskallanko luottaa häneen kokonaan vai käyttääkö hän vain hyväkseen minun tyhmyyttäni. Koska olen edelleen niin helvetin sinisilmäinen, haluan uskoa, että hän on vain vihdoin alkanut päästä itsekkin yli katkeruudestaan. Mutta summasummarun, erovanhempana olo alkaa tuntua suhteellisen mukavalta. Alan oikeasti täysillä luottaa siihen, että me kykenemme vielä joskus kasvattamaan yhdessä ja sovussa kaksi täysjärkistä lasta.