En ole enää vahtinut syömisiäni yhtä tarkasti, kuin kesällä. Paino on noussut reippaasti. En ole tyytyväinen itseeni. Peilikuva lähinnä yököttää. Onneksi on kylmä ja voin verhota itseni paksuhin vaatteisiin. Salillekkaan en kehtaa enää mennä muuta kuin löysässä t-paidassa. En selkeästikkään ole muodikas näky. Toisaalta, en ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka aloittavat treenaamisen vaatekaupoista. Ei minua ole kiinnostanut. Kyllähän kaapistani löytyy merkkitoppejakin. En vain ole enää raskauksien jälkeen kehdannut niitä vetää päälleni. En tiedä, miksi en. Jostain syystä olen kokenut naurettavaksi verhota vartaloni vaatteilla, jotka kiljuvat kaikille kuinka paljon parempi kroppa minulla onkaan. Olen hieman naurettava.

 

Ajattelin kirjoittaa treeniohjelmani ylös. Vihdoinkin. Olen sitä jo pitkään yrittänyt. En ole enää vuosiin tehnyt mitään tarkkojen ohjelmien mukaan. Teen lähinnä sitä, mikä sattuu huvittamaan. Ei ehkä kaikkein paras ratkaisu kehittymisen kannalta. En vain jaksa orjallisesti noudattaa mitään tiettyä ohjelmaa ja muuttaa sitä taas hetken päästä. Lähinnä teen aina kaiken saman kaavan mukaan ja muutan vain painoja, toistoja ja apuliikkeitä. Välillä teen lyhempiä sarjoja, välillä pienillä painoilla pidempiä. 

 

Rinta-ojentajapäivä sujui tällä viikolla seuraavasti:

Penkki 50kg 2x6, 1x4

Vinopenkki kp 12,5kg 1x12, 15kg 1x8, 17,5kg 1x7

Ristitalja 15kg 2x14, 20kg 1x10

Ojentajat "myötäotteella" 10kg 3x16 (yksitellen)

Ojentajat narutaljassa 25kg 3x14

Ojentajat narutalja niskan takaa 25kg 3x14

 

Veto oli hieman poissa. Olin syönyt liian vähän ja muutenkin oli olevinaan kiire. Taas. Treenistä jäi hieman paska maku suuhun. En kokenut saaneeni kaikkea irti itsestäni. Olkapääkin vihoittelee taas ja kertoo, että pitäisi hetkellisesti ottaa kevyemmin. Lisäksi toisen käden keskisormi on päättänyt olla parantumatta vuodentakaisesta työtapaturmasta. Puristusvoima on kateissa. Ei ole helppoa yrittää olla liikunnallinen. 

 

Kesämiehen kanssa on pientä kinaa. Minä kaipaan omaa-aikaa, eikä hän ymmärrä asiaa. Hän on takertuva parisuhdeihminen. Hän haluaa tehdä kaiken yhdessä 24h. Ja minä haluan olla yksin. En minä turhan takia ollut naimisissa ihmisen kanssa, joka oli puolet vuodesta pois silmistäni. Minä tarvitsen aikaa itselleni. Ehkä enemmän kuin moni muu. Miten saisin hänet ymmärtämään asian ilman, että hän loukkaantuu. Alan epäillä, ettei meitä todellakaan ole tarkoitettu toisillemme.