Mä en ole varma, auttaako kirjoittaminen. Välillä tuntuu, että se tekee jopa vihaisemmaksi. Kaipa sekin on hyvä. Saa tunteet esiin. Viha pitää työstää. Niin joku fiksu on sanonut. En jaksa puhua miehelle asioista enää. En jaksa kysellä. Tiedän, ettei hän kuitenkaan pysty antamaan vastauksia, jotka tyydyttäisivät. En jaksa hokea hänelle koko ajan samaa asiaa. Päässäni ei kierrä muuta, kuin ne samat asiat, samat kysymykset. Ja niihin en koskaan saa vastausta. Ei mies taida tietää itsekkään, miksi näin teki. Kyllähän mies kuuntelee, yrittää selittää ja vakuuttaa rakkauttaan ja sitä, että on pahoillaan. Mutta ei sillä ole väliä, en pysty uskomaan. Haluaisin kyllä, mutta en pysty. Tulee vain pahempi mieli itselleni, kun itken hänelle... Siksi kirjoitan. En tule kirjoittamallakaan koskaan vastauksia saamaan, mutta kotona on parempi ilmapiiri, kun puran nämä asiat muualle. Se on tärkeää, ihan jo lastenkin kannalta. 

En ole kertonut kenellekään kirjoittavani. Odotan kauhulla sitä, milloin joku löytää kirjoitukseni. Tuurillani tämän eksyy lukemaan joku tuttu. Aivan varmasti. Olisi ehkä pitänyt muokata totuutta niin, etten jäisi kiinni. Esitänkin siis pienen pyynnön... Sinä rakas ystäväni, joka tälle sivulle eksyt, älä paljasta sitä. Älä kerro lukeneesi. Lue salaa, jos kiinnostaa. Tämä on jonkinlaista terapiaa. En kykenisi kirjoittamaan enää avoimesti, jos tietäisin jonkun tutun lukevan näitä.

Olen pohtinut sitä, että paljastaisin miehelle kirjoittavani. Luultavasti joskus paljastankin, pakotan hänet lukemaan. Sitten, kun olen päässyt johonkin sopuun asian kanssa. Mitä se sitten tarkoittaakin. Eroa tai anteeksiantoa tai jotain muuta siltä väliltä. Nyt haluan vain kirjoittaa, rauhassa, yksin. Olen pohtinut myös paljastavani kirjoitukset miehen tyttöystävälle, sille viimeisimmälle. Vain, jotta hän näkisi, miten paljon satutti vierasta ihmistä. Hänelle täysin tuntematonta. Ihmistä, joka ei ole koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa. Jos se saisi hänet ajattelemaan seuraavalla kerralla asiaa tarkemmin. Estäisi häntä sekaantumasta enää yhteenkään ukkomieheen, ainakaan sellaiseen, jonka vaimo on raskaana. Tuskinpa. Ja vaikka hän jotain asiasta oppisikin, tuntisi edes pienen piston sydämmessään, löytyy tuhat muuta tyttöä, joita asia ei häiritse. Niin kauan omakin mieheni etsi, että löysi yhden, jota ei kiinnostanut. Aiemmat naiset kun eivät olleet enää totuuden kuultuaan lämmenneet hänelle.