Mies pääsee vihdoin muuttamaan omaan asuntoonsa. Pois äidin helmoista. Olen helpottunut. En ole kokenut anopin edellisen tempauksen jälkeen hyväksi, että lapset näkevät häntä lähes päivittäin. En voi luottaa täysin siihen, etteikö hän saattaisi mustamaalata minua lapsille. Jollain tavoin kuitenkin haluaisin uskoa, että mies viimeistään silloin asettuisi itsekkin äitiään vastaan. Miehen kanssa välit ovat pysyneet asiallisina ja oikeastaan tilanteeseen nähden jopa paljon parempina, kuin olin uskaltanut kuvitella. Olemme jopa vaihdelleet lastenhoitovuoroja ihan sulassa sovussa niin, että asiat sopivat kummallekkin paremmin. Jostain syystä mieleeni on silti viimepäivinä ajoittain hiipinyt suunnaton katkeruus. Taas kerran. Viha siitä, ettei hän ole edelleenkään pyytänyt anteeksi. En minä häntä takaisin halua. En missään nimessä. Mutta edelleen jossain syvällä sisimmässäni odotan sitä, että hän pyytäisi anteeksi. Koska en minä tätä ansainnut. Haluaisin nähdä ja uskoa sen, että hän vain oli tyhmä. Todella tyhmä mies, mutta etten minä siltikään ollut täysin yhdentekevä. Se on asia, mikä varmasti ikuisesti painaa mieltäni. Se, etten saanut anteeksipyyntöä, jonka olisin ansainnut. 

En ole varma, kostautuuko viimekuussa helpolla ohitettu PMS nyt. Iloitsinko liian aikaisin. Palaanko taas siihen, että oireet alkavat jo heti ovulaation jälkeen. En ole vielä kuitenkaan koskenut ilopillereihini. Ehkä tämä on vain joku hetkellinen vitutuskohtaus. Eihän elämä nyt aina voi muutenkaan olla pelkkää aurinkoa. Kyllä jokaista joskus vituttaa ilman suurempaakaan syytä. Eikä tänään edes vituttanut.

Kesämies on pyörinyt kuvioissa edelleen. Hänen kanssaan on todella hyvä olla, vaikka en ihan täysin uskallakaan heittäytyä tunteideni vietäväksi. Hän on nähnyt lapsiakin. Kaverinani. Ja minä olen nähnyt hänen. Vanhempia lapsia ei niin helposti huijata. Olen isin tyttöystävä. Onneksi omani ovat vielä niin pieniä. Eivät he ymmärrä. En ainakaan usko. Kesämies ihmetyttää edelleen. Välillä mietin, yrittääkö hän valloittaa sydämeni lasten avulla. Olemalla täydellinen ehdokas isäpuoleksi... Vai onko hän vain oikeasti niin hyvä lasten kanssa. Mutta vielä ei ole aika edes miettiä mahdollista roolia isäpuolena. Nyt hän on vain äidin kaveri. Ihan siinä, missä on Minna-täti ja Lauri-setäkin. Äidin kaveri, joka jaksaa leikkiä ja selittää. Ja äiti on hyvin tyytyväinen elämäänsä. Vielä tyytyväisemmäksi tulin eilen, kun Kesämies jaksoi raahautua luokseni keskellä yötä. Ihan vain käymään. Käveli auki jätetystä ovesta suoraan makuuhuoneeseen ja sanomatta sanaakaan repi vaatteet yltäni. Hän viipyi muutaman orgasmin ajan. Tarkkaan laskettuna kahden ihanan ja yhden, joka ei koskaan meinannut loppuakkaan. Olisin niin mielelläni ottanut hänet viereeni koko yöksi. Lapsetkin olivat sopivasti eilisen yön isällään. Mutta hän ei voinut jäädä. Mahdollisuuksia kahdenkeskiselle ilonpidolle on viimeaikoina ollut harmittavan vähän. Eilinen pikatapaaminen tuli tarpeeseen. Toisaalta, huomaan hyvin, että kierron viimeiset viikot ovat käynnistyneet. En mieti seksiä enää koko ajan. Tarvitsen hänet sytyttämään minut. Mutta hänen läsnäolonsa riittää. 

Illan kevennykseksi seuraava... Osui ja upposi.