Löysin ihastukseni eilen baarista. En tiedä, miksi häntä pitäisi kutsua... Ihastus ei ole enää pitkään aikaan kuvannut häntä oikein. Ehkä kutsun häntä tästä lähtien Herra K:ksi. Vapautetaan ihastus-titteli seuraavalle ehdokkaalle. Iltaa hankaloitti suunnattomasti se, että K oli liikenteessä tuttavamme kanssa, jolta haluamme asian salata. Baarin sulkeuduttua saimme kuitenkin jatkettua kymmenen harhautusliikkeen kauttaa matkaamme kaksin. Tarkoitus oli vain nukkua humalamme pois, mutta ei se sitten ihan niinkään mennyt. En tykkää känniseksistä, en yleensä saa siitä mitään irti. Mutta nyt sain... Sain jopa kaksi kertaa. Sain vielä aamullakin. Edelleen on hankala rentoutua täysin. Olen liian epävarma itsestäni. Asiaa ei parantanut se, että sain tietää hänellä olevan vertailukohtia tuhottomasti enemmän, kuin olin olettanut. Hän ei ole mikään kultapoju. Ei lähelläkään. Hän on vielä pahempi, kuin rakas (ex-)aviomieheni. Miten ihmeessä onnistun aina löytämään ne kaikkein pahimmat pelimiehet. Hänen kohdallaan asia ei tosin häiritse. Hän on vapaa tekemään mitä haluaa. Ei rajoituksia.

 

Puhuimme paljon. Monta tuntia. Suhteista, rakkaudesta, kaikesta. Kävimme läpi varmaan suurimman osan kaikesta paskasta elämässämme. Hän pelkää minua. Pelkää, että ihastun kuitenkin. Tiesin sen jo. Kyllä sen hänestä aistii, hän on niin varautunut suhteeni. Ehkä hän yritti estää ihastumistani kertomalla totuuden itsestään. Hän sanoi, että olen ensimmäinen nainen, jota hän ei kykene tulkitsemaan. Ei osaa lukea yhtään sitä, mitä hänestä haluan. Yritin lohduttaa häntä, ettei hänellä ole pelkoa. En ole valmis mihinkään vakavaan. En halua mitään vakavaa. Olen saanut tarpeekseni parisuhteista pitkäksi aikaa. Kaipaan vain välillä hieman läheisyyttä jä lämpöä. Ja seksiä. Kaipaan seksiä aivan helvetisti. Jos on tottunut saamaan vaikka joka päivä, tekee todella tiukkaa olla viikkokin ilman. Hän epäröi silti. Hänen on vaikea uskoa, että nainen kykenee panosuhteeseen ilman turhaa draamaa. Minä olen kuitenkin kyennyt ennenkin, miksen kykenisi nytkin.

 

K:ta vaivaa liikaa myös yhteinen tuttumme. Se, ettei hän tulisi ikinä-koskaan-ikinä hyväksymään pelleilyämme. K ottaa asian todella raskaasti. Hän ei halua suututtaa ketään, eikä loukata. Kiinnijäämisemme oli jo eilen hilkulla. Jos jatkaisimme tätä, jäisimme varmasti kiinni jossain vaiheessa. Päätimme lopettaa pelleilyn. Kyllä me molemmat löydämme jostain jonkun toisen tyydyttämään läheisyyden kaipuumme. Miksi riskeerata enempää, jos voi saada jotain helpommallakin. Heitin hänet kotiin hetki sitten. Juttelimme niitä näitä siitä, kuinka helppoa olisikaan ollut jatkossa tapailla. Hän muuttaa ensiviikolla käytännössä naapuriini. "Ei mitään, lopetetaan tämä tähän, mutta soittele, jos sulle tulee joskus tylsää...". Heitin kapulan hänelle. Minä osaan pitää salaisuuden. Minä kaipaan seksiä, enkä tähän hätään ole löytänyt toista ehdokasta. Exäni tiputin pois vaihtoehdoista, vaikka hän eilenkin yritti lähteä luokseni. En tunne enää samaa vetoa välillämme. Yksi hauska tyyppi olisi kiikarissa, mutta valitettavasti olen jo ehtinyt aikoinani hoidella hänen parhaan kaverinsa. Mutta lasketaanko 15 vuoden takaisia panoja enää edes panoina...

 

K soitti hetki sitten. Kertoi, ettei tuttavamme ollut tajunnut mitään siitä, että lähdimme yhdessä. Jutteli kymmenen minuuttia niitä näitä. Hmm... Pitäiskö tästä tulkita, että saatan saada vieraita kuitenkin.

 

Mieltäni jäi hieman vaivaamaan eräs asia... Vetosiko hän yhteiseen tuttavaamme kuitenkin vain, jotta pääsisi eroon epätyydyttävästä seksisuhteesta ilman kummempaa selittelyä. Seksi ei ehkä ole ollut parasta mahdollista, vaikka lopputulos onkin saavutettu. En osaa rentoutua, en vain osaa. Olen hieman varautunut koko ajan ja häpeän vartaloani. Ja kaiken lisäksi, en todellakaan ole enää neitseellisen tiukka alapäästäni. En niin kuin muut, joita hän on tottunut panemaan. Asialle on pakko tehdä jotain. Taidan tilata netistä geisha-kuulat. Omat jumppailut eivät vain tuota toivottua tulosta. Pakko kokeilla kaikki keinot, jos aion vielä palata takaisin sinkkumarkkinoille täydessä iskussa. Olen myös huomannut erittäin epämielyttävän sivuvaikutuksen lääkityksessäni. En saa enää helpolla. Luulin ensin, että se johtuu jännityksestä, mutta ei. Ei todellakaan kivaa. Iloisuuspillerini uhkaavat hetkellisen onnentunteeni saavuttamista.

 

Miehen kanssa saavutettu ehkä mahdollisesti jonkinnäköinen puheyhteys. En tiedä, onko hän sittenkään ihan varma siitä, lähteekö tappelemaan lapsista oikeudessa. No, aika näyttää. En jaksaisi enää sitä sotaa. Toivottavasti ei hänkään. Kyllä tässä on ihan tarpeeksi sotkua aiheutettu, ei asioita tarvitsisi hankaloittaa enää enempää.