Löysin tämän kirjoituksen luonnoksista. Se on kirjoitettu luultavasti muutama päivä ennen lopullista eroa. Miehen muuttoa. Olen ollut täynnä vihaa ja katkeruutta. Mitään muuta minussa ei tainnut enää sinä hetkenä olla jäljellä... Ei mikään ihme, että Mies lähti. 

Olen petetty nainen. En vaimo, en äiti, en nainen. Olen vain ja ainoastaan petetty nainen. Tuntuu, että se on viimeiset, pian 5kk, ollut ainoa asia, joka määrittelee minut. En koe olevani mitään muuta. Mies tuhosi sen kaiken muun. Hän tuhosi minut vaimona. En ollut mitään, en minkään arvoinen. Vaimo, mitä tuo sana koskaan edes merkitsi hänelle. Ei luultavasti yhtään mitään. Minulle se on enää pelkkä kirosana. Mikä vaimo on sellainen, jota mies pettää jo ennen häämatkaa. Mikä vaimo on sellainen, joka olisi voinut haistaa toisen naisen tuoksun miehen iholla tämän sanoessa "Tahdon". En minä ole vaimo, en minä ikinä ollutkaan.

Äiti, tottakai olen äiti lapsilleni. Olen äiti, mutta vielä enemmän koen olevani pelkkä petetty nainen, joka synnytti lapset kusipäälle. Kusipäälle, joka ei olisi sitä ansainnut. Kusipäälle, joka ei koskaan arvostanut sitä, että kannoin hänen lapsensa. Kannoin hänen lapsensa ja synnytin hänelle koko maailman tärkeimmät asiat. Olin hänelle pelkkä kone, jonka avulla hän hankki itselleen perilliset. Pelkkä kone. Kone, jonka voi heittää nurkkaan, kun se on täyttänyt tehtävänsä ja sitä ei enää tarvitse. Se minä olin. Kone, millä ei ollut tunteita. Kone, jota ei tarvinnut ajatella. Kone, jota ei ansainnuta kunnioitusta niin kuin raskaana oleva vaimo olisi ansainnut. Niin kuin hänen lapsiensa tuleva äiti olisi ansainnut. 

Nainen. En ole koskaan kokenut olevani niin kokonainen ja täydellinen nainen, kuin odottaessani lasta. Olin nainen. Täytin tehtävää, johon minut oli luotu. Olin nainen isolla N:llä. Mikä helvetin nainen minä olin, kun en edes siinä tilassa saanut miestäni pitämään housujaan jalassa. Mikä helvetin nainen on sellainen, jonka mies ravaa vieraissa heti, kun vain saa pienenkin tilaisuuden. Mikä helvetin nainen on sellainen, joka ei kykene pitämään miestään tyytyväisenä. Koko naiseuteni... Tuhottu, haudattu ja kuopattu. 

En halua olla petetty nainen. Miksi annan itseni määritellä niin. Miksi on niin hankala kokea olevansa enää mitään muuta. Miten saan sen leiman pois itsestäni. Tiedän, että olen paljon muutakin. Jos vain jaksaisin uskoa siihen. En osaa kertoa itsestäni enää mitään muuta, kuin sen, että mieheni pitää enemmän nuorista tytöistä, kuin minusta. Kenellekkään, joka erehtyy kysymään kuulumisiani, en osaa enää vastata mitään muuta. Se on ainut asia, joka minut määrittää. Ainut asia, joka elämässäni enää on. Voisin kertoa lapsistani, voisin kertoa työstäni tai jostain muusta. Mutta totuus on se, että viimeisiltä kuukausilta en muista mitään muuta kuin sen, mitä mies on minulle tehnyt. Olen niin helvetin katkera. Tänään olen taas niin vihainen ja katkera, että haluaisin vain takoa miehen päätä seinään, kunnes hän pyytäisi anteeksi sen ensimmäisen ja viimeisen kerran. Pyytäisi anteeksi niin, että voisin vihdoin kokea hänen olevan edes hieman pahoillaan tästä tuskasta, jonka hän minulle aiheutti. En ansainnut sitä. Ja vielä vähemmän ansaitsen sen, ettei hän edes osoita katuvansa. Ettei hän pysty osoittamaan sitä, että olisin edes joskus merkinnyt hänelle jotain. En ansaitse sitä, että kaiken tekemänsä jälkeen hän nöyryyttää minua koko ajan lisää sillä, ettei hän kadu mitään muuta kuin kiinni jäämistään.

En koe edelleenkään olleeni koskaan vaimo. Olen siitä aiemminkin kirjoittanut. Minä olin nimellisesti vaimo. Minä olin naimisissa. Mutta minä en ollut vaimo sen takia, että minusta oltiin haluttu vaimo. Mies ei koskaan halunnut minusta vaimoa itselleen. Minä en ollut se nainen, jota pyydettiin vaimoksi ja luvattiin rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Minä olin vaimo vain olosuhteiden pakosta. Ehkä minun ei kuulunutkaan pitää itseäni vaimona.

Minä olen äiti. Olen edelleen katkera siitä, että mies likasi osan muistoistani. Olen kuitenkin oppinut muistamaan asioista vain haluamani. Minä olen äiti. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Kaksi ihanaa lasta, joiden odotusaika oli elämäni ihaninta aikaa. Minulla on tuhansia ihania muistoja jäljellä. Hetkiä, joita Mies ei pysty koskaan minulta viemään. Minä olen äiti. Minä olen äiti, joka sattui synnyttämään lapsensa kusipäälle. Se ei silti tee minusta yhtään vähempää äitiä. Minä en ole ainut nainen, jolle on käynyt niin.

Minä olen nainen. Nainen, jonka naiseus on saanut todella pahan kolahduksen. Minä olen silti nainen. Minä en ole täydellinen. Minä en ole edelleenkään kokonainen. Mutta minä olen nainen. Minä olen myös ymmärtänyt, ettei pettäminen ollut se, mikä kadotti naiseuteni. Se tapahtui vähitellen vuosien saatossa. Pikku hiljaa, huomaamatta... Itsetuntoni romahti, hiipui ja lopulta melkein katosi. Pettäminen oli vain viimeinen silaus.

Odotan kai edelleen anteeksi pyyntöä. Sitä aitoa. En aneltua ja pakotettua. Vaikka olen jo omalla tavallani hyväksynyt sen tosiasian, etten tule sitä koskaan saamaan. En vieläkään ole varma, mistä se johtuu. Johtuuko se siitä, ettei Mies koskaan ollut pahoillaan. Koki tulleensa ajetuksi tekoihinsa ja olleensa tästä syystä osittain viaton. Johtuuko se siitä, ettei häntä todellisuudessa edes kiinnosta. Minun elämäni... Minun mielenrauhani... Se on hänelle täysin yhdentekevää. Vai johtuuko se siitä, ettei hän vain kykene sanomaan niitä sanoja. Pelkää menettävänsä kasvonsa, jos myöntää tehneensä väärin. Minä en tule koskaan saamaan tietää todellista syytä. Ainut varma asia on se, ettei pettäminen ollut pahinta, mitä mies teki. Pahinta oli se, ettei hän koskaan pyytänyt minua jäämään. Antamaan anteeksi. Kiinni jäätyään hän sanoi olevansa pahoillaan. Istui keittiön pöydän äärellä ja sanoi olevansa pahoillaan. Pahoillaan. Muttei pyytänyt antamaan anteeksi. Ei pyytänyt jäämään. Pakotti minut anelemaan. Minun itsetunnolleni se oli liikaa. Kaiken sen jälkeen. Olla se, joka joutuu anelemaan rakkautta ja toisen jäämistä. En kyennyt siihen. Se kasvatti vihani äärimmilleen ja sai minut lopulta sekoamaan. Minä olisin pystynyt antamaan anteeksi pettämisen. Ajan kanssa. Olen antanutkin, vaikkei sitä ole pyydettykään. En vain koskaan pystynyt antamaan anteeksi sitä, ettei hän pyytänyt minua jäämään. 

Minä en enää ole ensisijaisesti petetty nainen. Petetty nainen on väistymässä eronneen naisen tieltä. En minä halaisi olla myöskään eronnut nainen. Minä haluaisin olla pelkkä nainen. Täysin ilman etuliitteitä. Kuinka kauan kestää tulla sellaiseksi...