Ero Kesämiehestä sai aikaan omituisen tunnemyrskyn. Itkin. Silmät päästäni. Mutta miksi... En ole varma osaanko surra eroa Kesämiehestä. Olin koko ajan asennoitunut siihen. Varautunut. Jopa halunnut sitä. Tottakai olin pettynyt siihen, ettei suhteesta tullut mitään. Olisihan se ollut ihanaa. Mutta joskus asiat eivät vain mene niin, vaikka toinen olisi kuinka ihana ihminen tahansa. Itseään ei voi pakottaa rakastamaan, jos ei ole valmis siihen. Enemmän minua ehkä suretti se, että loukkasin häntä. En olisi halunnut. Hän antoi minulle aivan liikaa. Oli aivan liian hyvä siihen verrattuna, mitä itse annoin hänelle. Jos Mies olisi joskus kohdellut minua edes puoliksi yhtä hyvin, en luultavasti olisi koskaan ollut niin onneton. Ja silloin tuskin olisin tehnyt hänenkään elämästään helvettiä. Usein minusta tuntui siltä, etten pystynyt ottamaan Kesämiehen rakkautta vastaan, koska koin koko ajan pistoksen sydämmessäni. Minä olisin halunnut Miehen rakastavan minua niin. Minä olisin halunnut saada sen rakkauden siltä ihmiseltä, jota itse rakastin. Jokaikinen hellyydenosoitus oli vain muistutus siitä, etten ollut kokenut mitään vastaavaa enää moneen vuoteen Miehen puolelta. En, vaikka minun olisi kuulunut. En, vaikka olisin niin kovasti sitä kaivannut. Minä en pystynyt nauttimaan rakkaudesta, koska se sai minut samanaikaisesti voimaan pahoin. Minä en saanut sitä ihmistä rakastamaan itseäni, jonka olisi kuulunut niin tehdä... En minä kaivannut sitä rakkautta myöskään keneltäkään muulta.

Kyllä minä tiesin, että hyppäsin suhteeseen liian pian. Olin kuitenkin liian ihastunut. En kyennyt piilottamaan tunteitani. En, vaikka järkeni huusi koko ajan tekemään niin. Ei minun ollut koskaan tarkoitus tehdä suhteesta mitään vakavaa. En minä halunnut. Halusin vain hetken huuman ja pienen laastarin. Mutta epäonnistuin siinäkin. Koko vuoden olen yrittänyt käydä läpi kahta parisuhdetta. Vanhaa ja uutta. Eikä se toimi niin. Minulla ei ollut oikeutta olla surullinen entisestä, koska olin jo uudessa. Minulla ei ollut aikaa selvittää ongelmia päässäni, koska kohtasin koko ajan uusia ongelmia uudessa suhteessa. Ongelmia, jotka käytännössä johtuivat edellisestä parisuhteestani. Asia ei toimi niin. Minä tiesin sen jo valmiiksi ja silti annoin itseni tehdä sen virheen. Olin tyhmä.

Minä itkin, koska olen vihdoin eronnut. Eronnut. Vihdoin yksin. Olen sitä, mitä olen halunnut olla jo niin kauan. Minusta tuntuu, että itkin ensimmäisen kerran vuoteen luvallisesti. Itkin, koska minulla on vihdoin mahdollisuus tehdä se loukkaamatta ketään. Minä itkin, koska minulla on lupa siihen. Minusta tuntuu, että vasta nyt olen jättänyt kaiken avioliitosta taakseni. Kesämies oli omalla tavallaan osa sitä.

 

Hei älä ikinä enää yhdenkään ihmisen anna sua kohdella niinkuin mä kohtelin, 

loukkasin ja haavoitin sua

Älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma

Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin ja haavoitin sua

 

Rakas onnea matkaan

Sinä ansaitset kultaa

 

Jari Sillanpää - Sinä ansaitset kultaa