Olen huomannut, että suhteeni Kesämieheen on hyvin samankaltainen, kuin suhteeni Mieheen oli. Ainoa ero on se, että nyt minä olen ottanut Miehen roolin. Tunteellisesti. En muuten. Tällä kertaa minä olen se, joka haluaa hypätä suhteesta heti, kun tulee jotain kränää. Minä olen se, joka ahdistuu jokaisesta askeleesta, mikä veisi suhdetta vakavampaan suuntaan. Minä olen se, joka tykkää toisesta vain, kun asiat ovat hyvin. Silloin kun toinen tekee kaiken niin kuin itse haluan. Minä olen juuri niin kuin Mieheni oli. 

Minä välitän Kesämiehestä paljon. Todella paljon. Jos kaikki menee putkeen, saatan jopa hetkellisesti luulla rakastavani. Alan vihdoin ymmärtää Miestä. Hänen tunteitaan minua kohtaan. Sitä, että toisen kanssa voi yhtä aikaa haluta olla ja silti kokea suunnatonta tarvetta päästä pakoon. Mies oli jumissa tunteineen koko seurustelumme ajan. Välillä hän rakasti ja toivoi ja sitten taas... Jossain kohdin hän rakasti ja toivoi hetkellisesti jopa niin paljon, että erehtyi tekemään isoja harppauksia eteen päin. Osti talon... Katui sitä heti, mutta tehty mikä tehty. Ja se sitoi hieman enemmän. Lapset... Ei hän lapsia koskaan katunut, mutta sitä, kenen kanssa ne hankki. Sitä hän katui luultavasti välittömästi. Ja se sitoi taas enemmän. Mies rakensi itselleen vankilan. Sitoi itsensä minuun ja tuhosi pakoreittejään, koska oli tyhmä. Koska hän ei ymmärtänyt tunteitaan. Hän ei ymmärtänyt sitä, että toista kuuluu rakastaa koko ajan. Suhde ei toimi, jos toista rakastaa vain ajoittain. Se ei ole oikeaa rakkautta. Minä ymmärrän sen. Minä tiedän, etten oikeasti rakasta Kesämiestä. Minä tiedän, ettei tämä suhde tule koskaan toimimaan pidemmän päälle. Ja silti minä olen tässä. Olen, koska välillä melkein rakastan.

Minä olen oppinut itsestäni paljon viimeisen vuoden aikana. Ero opetti. Pakotti kohtaamaan ne virheet, jotka tein suhteessa. Kyllä minä ne tiedän. Tiesin oikeastaan jopa ennen eroa. Minä en ole hyvä kumppani. Suhde Kesämieheen on opettanut ehkä jopa enemmän. Silti minä teen edelleen ne samat virheet... Toistan samaa vanhaa kaavaa, koska en osaa muutakaan. Tai osaisin minä. En vain usko, että haluan. Olen liian peloissani. Suojelen itseäni. Jos en odota suhteelta mitään, enkä edes oikeastaan anna sille mahdollisuutta, en loukkaa itseäni. Jos kaiken tuhoaa jo alkuunsa, on helpompi siivota sotku.

Minä olen sekoitus Miestä ja itseäni. Molempien huonoimmat puolet yhdistettynä. Jos minä ennen olin huono tyttöystävä... Mitä ihmettä minä olen nyt? Onneksi Miehen roolia on helppo vetää. Hymyillä vain kauniisti ja sanoa kaiken olevan hyvin. Piilottaa sisälleen sen, mitä todellisuudessa ajattelee. Ehkä se hämää hetken. Miksi minä teen näin... Miksi kohtelen Kesämiestä näin. Miksi kohtelen itseäni näin... Miksi hän tekee jokaikinen kerta kun olen päättänyt lähteä jotain, mikä saa minut haluamaan jäädä vielä hetkeksi. Miksi hän on niin helvetin ihana ihminen. Liian ihana minulle. Liian ihana tuhottavaksi.