Kävin pitkästä aikaa salilla. Sairastelukierre pakottanut muutaman viikon treenitaukoon. Toivoin salaa törmääväni tähän hieman vanhempaan mieheen. Turhaan. Hän ei jostain syystä ollut vakiovuorollaan ilahduttamassa minua. No, ehkä seuraavalla kerralla. Salilla oli muutenkin todella surkea miesvalikoima. Muutama nuori jalkapalloilija vilkuili kiinnostuneena, mutta pakko todeta, että liian nuori on vain liian nuori. Kyllä se ehdoton alaraja taitaa kulkea kohdallani jossain kaksivitosessa. Pitänee vaihtaa salia. Vuoden sopimus on joka tapauksessa umpeutumassa ja salin vaihto ollut harkinnassa jo pidempään. En kyllä yhtään valittaisi, jos seuraavalta salilta löytyisi hieman enemmän silmäniloa.

En ole nähnyt Kesämiestä nyt moneen päivään. Olo on helpompi. Ahdistus on tiessään. Näin se on tarkoitettu. En ole valmis seurustelemaan. Haluan olla vapaa. Haluan olla yksin. Tai... En nyt ihan aina yksin, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin. Tiedän kyllä, mistä saan seuraa silloin, kun sitä kaipaan. Kesämies ei ottanut asiaa kauhean hyvin. En minä halunnut loukata. Kai toivoin viimeiseen asti, että hän kyllästyisi itse. Niin ei valitettavasti tapahtunut ja jouduin olemaan se kusipää. No, elämä on. Ensi kerralla en päästä juttua näin pitkälle, vaikka seksi olisi kuinka hyvää ja ihminenkin vielä lähes täydellinen. En vain anna sen edetä näin pitkälle. Jokainen oppii virheistään.

Pääni ei selkeästi kestä ainuttakaan kaksilahkeista ennen kuukautisia. PMS-oireet helpottivat heti, kun sain potkittua Kesämiehen pois elämästäni. Olen kyllä normaalia vittuuntuneempi ja kaksi kertaa purskahtanut itkuun vain katsoessani jotain olevinaan kamalan liikuttavaa ohjelmaa sekä kironnut anoppiani koko päivän alimpaan helvettiin (välillä on virkistävää kaivella vanhoja juttuja). Eli PMS on paikalla edelleen. Mutta ei missään määrin niin pahana. Ehkä minua ei ole vain tarkoitettu seurustelemaan. Saan pidettyä itseni kurissa ollessani yksin. Oma hurmaava minäni ei saa minua raivonpartaalle. Mutta heti, jos elämässäni on joku mies, koen suunnatonta vihaa ja ärsyyntyneisyyttä häntä kohtaan. Ihan sama, mitä hän tekee ja miten hän on. En voi sille mitään. Mies ei voi sille mitään. Minä vain olen täydellinen miesvihaaja aina viikon tai kaksi kuukaudesta. Ei hyvältä kuulosta. Olenkohan loppuelämäni tuomittu tähän. Tuskin. Eiköhän tilanne korjaannu ainakin hieman paremmaksi, kunhan saan vain hetken olla rauhassa. Omassa täydellisessä seurassani. Ja alkuvuodesta ajattelin vihdoin uskaltautua kierukan laittoon. Sain niin positiivista palautetta naiselta, joka kärsinyt samasta ongelmasti, etten voi olla kokeilematta. Sen näkee sitten, auttaako kapistus minua tässä asiassa. No ainakin se tuo varmuutta ehkäisyyn ellei muuta... Nimimerkillä "Puhjennut kondomi ei ole vain teinien juttu."