Paskapuhetta, että merimiehellä olisi nainen joka satamassa... Kyllä hyttitytöissä riittää pantavaa.

Näin ihastukseni pitkästä aikaa. Olen ehkä tietoisesti hieman vältellyt häntä. Alan kallistua sille suunnalle, että hän ei ole ihastunut. Kuhan flirttailee huvikseen. Naureskeltiin parisuhderiitoja. Hänelläkin ollut kotona hieman rosoista. Mahtaneekohan riita johtua siitä, ettei raukka tajunnut kosia ystävänpäivänä. Olisi ehkä pitänyt vinkata. En usko, että hän osaa aavistaa millä tolalla oma suhteeni todellisuudessa onkaan. Rivien välistä jos osaisi lukea, niin ymmärtäisi ehkä. Olen kuitenkin yrittänyt pitää julkisivun kunnossa ja totuudet on muotoiltu vitsiksi. Olkoon siinä luulossa, että kaikki on hyvin. Muuten saattaisin vaikuttaa epätoivoiselta akalta. Juuri sellaiselta, kuin todellisuudessa olen.

Eilen oli taas vuosisadan riita kotona. En vain pääse tästä asiasta yli, enkä ympäri. Mies ei osoita tarpeeksi katumusta. Ei osoita tarpeeksi rakastavansa. Ei anna mitään syytä edes yrittää. Kyllähän hän halaa ja koskettaa ja pitää hyvänä, mutta ei kykene sanoin kertomaan, että merkitsisin mitään. Eivät ne kosketukset ja hellyydenosoitukset asiaa auta. Eivät tarkoita mitään. Hän on antanut hellyyttä niin monille muillekkin, jotka eivät kuulemma ole merkinneet mitään. Miksi minä merkitsisin. Tämä tilanne syö minua päivä päivältä enemmän. Tuntuu, että jokainen päivä vihaan itseäni enemmän. Vihaan siksi, että jään ja odotan hänen rakastuvan minuun. Odotan, että kuulisin ne sanat, jotka parantaisivat haavat. Tai edes hieman auttaisivat. Mutta totuus on, etten koskaan tule kuulemaan niitä sanoja. En koskaan, vaikka kuinka itkisin ja anelisin. Ja sitä vihaan eniten, miksi olen niin naurettava, että vieläkin anelen. Miksi helvetissä en vain päästä paskasta irti ja aloita elämääni alusta. Miksi en suostu uskomaan, että en vain merkitse. Se on niin hankala myöntää, että koko elämä on ollut valhetta. Kaikki, minkä varaan on laskenut, on ollut pelkkää valhetta. En halua edelleenkään myöntää sitä. Se sattuu liikaa. Se, että ei ole merkinnyt mitään ihmiselle, joka on itselleen ollut koko elämä. En halua myöntää sitä, etten voi tehdä mitään satuttaakseni häntä yhtä paljon. 

Tunnin päästä olisi asuntoesittely. En ole varma menenkö. En tiedä haluanko edes muuttaa. Oliko helpompaa aloittaa elämä ihan täysin alusta. Kuitenkin pidän talostamme. Sijainti on loistava ja kaikki tarpeellinen löytyy. Olisiko kuitenkin ahdistava asua täällä kaikkien tuskaisten muistojen keskellä. En osaa päättää. Haluan vain erota. Ja en kuitenkaan halua. Haluan päästä pakoon näitä tunteita. Ero on ainut mahdollisuus. Vai seuraavatko ne tunteet silloinkin.