Olen moneen otteeseen avannut blogin. Avannut uuden tekstisivun. Istunut koneella ja yrittänyt kirjoittaa jotain. Jotain järkevää. Mitään järkevää en kai ole saanut aikaiseksi, joten olen kasannut tänne vain miljoona luonnosta erinäisistä asioista. Julkaisen niistä muutaman myöhemmin, mutta palataanpa siihen, miksi nyt päädyin kirjoittamaan...

Elämä on kulkenut eteenpäin hyvinkin tasaisesti. Mitään suurta ja kummallista ei ole tapahtunut viimeisien kuukausien aikana. Oikeastaan mitään ei ole tapahtunut viimeisien kuukausien aikana. Olen ollut tylsä, eronnut kotiäiti. Niin tylsä, etten ole jaksanut käydä pahemmin edes viihteellä. Ei siis jännittäviä juonenkäänteitä... Ei suurta rakkautta. Ei pahoja vastoinkäymisiä. Ei oikeastaan mitään, mistä kannattaisi kirjoittaa. Miksi siis kirjoitan... Kirjoitan, koska ymmärsin tänään, että pian on kulunut kaksi vuotta päivästä, jolloin Miehen kaksoiselämä paljastui. En muista tarkkaa päivää. Ennen joulua kuitenkin. Kaksi vuotta. Huikea aika. 

Joku on sanonut, että erosta selviytyäkseen pitää käydä läpi kaikki juhlapyhät ja vuodenajat yksin. Minä olen käynyt niistä osan jo kahteen kertaan. Olen siis selvinnyt. Vai olenko... Mitä selviäminen oikeastaan tarkoittaa. 

Tarkoittaako erosta selviäminen sitä, ettei koskaan haikailisi exän perään. Moni varmasti on sitä mieltä. Itse en. Minä myönnän kaipaavani Miestä edelleen. Silloin tällöin. Hyvin harvoin ja vain tietyissä tilanteissa. En kaipaa häntä niin, että se tekisi minut surulliseksi. En haikaile häntä takaisin elämääni. Mutta kyllä... Joskus elämässäni tulee eteen hetkiä, jolloin minä sen pienen hetken verran toivoisin hänen olevan edelleen vierelläni.

Tarkoittaako erosta selviäminen sitä, ettei enää tunne mitään exää kohtaan. Moni luultavasti kuvailisi asiaa niinkin. Minä en usko siihen. En kykene uskomaan, että ihmisestä, joka on monta vuotta ollut se kaikkein läheisin, tulisi yllättäen täysin yhdentekevä. Minä tulen aina välittämään Miehestä jollain kummallisella tavalla. En rakasta häntä enää puolisona. En myöskään vihaa häntä, koska hän ei enää sitä ole. Hän on minulle tärkeä ihminen lasteni isänä. Ihmisenä, jota joskus rakastin ja jota jollain tavalla rakastan varmasti aina. Rakkautta on monenlaista. Minä en tarkalleen tiedä, mihin tämän kaltainen rakkaus kuuluisi lokeroida. 

Tarkoittaako erosta selviäminen sitä, että löytää uuden rakkauden. Todella moni ainakin kuvittelee asian olevan niin. Minä uskon siihen, että jokainen löytää uuden rakkauden sitten, kun se sattuu kohdalle. Elämää voi jatkaa ilman sitäkin. Oikeastaan se olisi monesti jopa parempi vaihtoehto. 

Tarkoittaako erosta selviäminen sitä, ettei enää tunne katkeruutta. Luultavasti. Minä en tiedä, olenko katkera. En usko. Mieleeni nousee edelleen välillä ikäviä asioita. Asioita, joista olin varma, etten pääse koskaan elämässäni ylitse. Eivät ne vieläkään mukavilta tunnu, mutta eivät ne myöskään saa minua raivon valtaan. Ne tuntuvat samalta, kuin muutkin huonot muistot elämässäni. Niistä ei pääse eroon, mutta niiden kanssa on vain elettävä.

Mitä selviäminen tarkoittaa... Minulla ei ole aavistustakaan. Tilastollisesti minä olen selvinnyt jo ajat sitten.