Pitäisiköhän mennä lääkäriin. Olen jo pidemmän aikaa ollut tajuttoman väsynyt. Selitellyt väsymystäni milloin milläkin. Kipeydellä, stressillä, huonosti nukutuilla öillä, liialla sokerilla... Mutta ei, väsymys ei vain katoa. Se voi poistua päiväksi pariksi, mutta tulee sitten taas takaisin. Väsymys on aivan samanlaista, kuin molemmissa alkuraskauksissani. Silmät tuntuvat painuvan väkisinkin kiinni. Voisin nukahtaa yhtäkkiä istuaalleni, jos vain antaisin itselleni mahdollisuuden. Tein jopa raskaustestinkin, vaikka tiesinkin, ettei syy voi millään olla siinä. Tämä väsymys alkaa käydä jo hermoille... Niin kauan kun pysyn liikkeessä, väsymys pysyttelee taka-alalla. Mutta heti, kun erehdyn istahtamaan vaikkapa sohvalle, valtaa se koko kehon ja mielen. Mikä helvetti minua vaivaa... 

Auttaisikohan seksi... Tai pieni ihastuminen. Vähän säpinää elämään saattaisi saada väsymyksen karkoitettua. Tai ainakin hetkellisesti piiloon. Olen kateellisena seurannut muutaman sinkkukaverini treffailua. Haluan treffailla... En mitään vakavaa, mutta sellaista pientä kivaa. En vain oikein uskalla vielä. Miksikö en... Koska Kesämies. En halua, että hän löytää minut Tinderistä tai mistään vastaavasta sovelluksesta. En halua, että hänen korviinsa kantautuu juoruja kahvitteluistani. Hän ei kykenisi ymmärtämään asiaa oikein. Olenhan vasta eronnut hänestä vedoten haluuni olla yksin. Ja me kun satuimme ymmärtämään sanan yksin hieman eri tavalla. Minulle yksin tarkoittaa sitä, etten ole parisuhteessa. Voin tapailla ihmisiä ja tehdä mitä ikinä lystää, mutta olen oma itsenäinen-yksinäinen minäni. Hän taas käsitti asian niin, etten halua tapailla ketään miestä. En viitsinyt oikaista väärinkäsitystä. En minä halua häntä loukata. Enää yhtään enempää. Ehkä pärjään muutaman kuukauden ilman seksiä. Läheisyyttä. Ilman säpinää. Sitten kai on jo ihan sallittua ilmottautua sinkkumarkkinoille... Hän on läheisyysriippuvainen. Eiköhän hän siinä ajassa ole jo itsekkin ehtinyt ripustaa koukkunsa uuteen matoon. Toivottavasti.