Mustasukkaisuus. Tuo parisuhteessa vaaniva mörkö. Pääseekö siitä ikinä eroon, jos se kerran astuu kuvaan. 

En ole kai koskaan ollut liian mustasukkainen. Sellainen, joka kyttää toisen jokaista menoa ja pitää ristikuulustelun aina, kun toinen käy kaupassa. Hieman mustasukkainen olen ollut aina. Pääsääntöisesti olen kuitenkin luottanut toiseen hieman liiankin sinisilmäisesti. Olen ajatellut pahinta vasta, kun jotain tavallisesta poikkeavaa on tapahtunut. Olen yrittänyt haudata kaikki ajatukseni toisen mahdollisesta petollisuudesta johonkin kauas laatikon pohjalle. En ole ajatellut pahinta aina, kun toinen on lähtenyt johonkin yksinään. Mutta siellä se on aina vaaninut. Mustasukkaisuus. Se on tullut esiin, kun olen kuullut vieraan naisen nimen. Kun joku tuntematon nainen on tullut juttelemaan miehelle. Kun puhelin on piipannut ja viesti on luettu vaivihkaa. Aina jokin pieni mörkö sisälläni on epäillyt jotain. Huudellut tyhmiä asioita ja saanut minut tuntemaan itseni epävarmaksi. Epävarmaksi. Sellaiseksi pieneksi ja hieman surkeaksi. Sellaiseksi minä olen itseni kokenut aina, kun mustasukkaisuus on vallannut mieleni. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt asiasta suurempaa numeroa. Olen kai onnistunut kätkemään mustasukkaisuuteni jotenkin. Sisälleni. Olen hävennyt mustasukkaisuuttani ja sitä, etten ole koskaan osannut luottaa toiseen täysin. Pitänyt itseäni hieman tyhmänä. Koska minunhan pitäisi luottaa. Parisuhteessa pitää kyetä luottamaan toiseen. Vai pitääkö sittenkään. Kokemus osoittaa, ettei ehkä kannattaisi kuitenkaan.

Mitä enemmän laitan itsestäni peliin Kesämiehen kanssa, sitä mustasukkaisempi huomaan olevani. Epäilen asioita, joita en ole koskaan ennen epäillyt. Miehen petollisuus kai jätti jälkensä. Hyvin syvälle. Huomaan miettiväni täysin naurettavia asioita. Jos hän ei vastaa viestiini heti, olen varma, että hänellä on asiaan turhankin hyvä syy. Jos hän menee yöksi kotiin, olen varma, että hän käy vähintään tapaamassa jotain toista ennen kuin päätyy omaan sänkyynsä. Jos huomaan hänen olleen whatsupissa (mistä näitä perkeleen sovelluksia oikein koko ajan tulee), olen varma, että hän on kirjoitellu jollekkin toiselle naiselle. Mietin koko ajan pääni puhki asioita, joita minun ei kuuluisi miettiä lainkaan. Miten helvetissä saan päänuppini ymmärtämään, etten voi koko ajan pelätä pahinta. Etten voi käyttää aikaani miettimällä, tekeekö toinen jotain, mitä ei ehkä pitäisi. Se ei ole tervettä, eikä millään tavalla järkevää. Minä en voi mitään sille, jos toinen on kusipää. Minä en voi sitä estää. Ja mitä enemmän epäilen, sitä varmemmin hän tekee jotain. 

Minä en kuitenkaan ole ainoa, joka on mustasukkainen. Kesämies on myös. Toisaalta, en ole tehnyt oikeastaan mitään, millä edes ansaitsisin hänen luottamuksensa. Hän on mustasukkainen ihan syystäkin. Enhän minä tietenkään mitään ole myöntänyt. Enkä minä enää mitään aio tehdä, koska olen tehnyt päätökseni. Ei hän kuitenkaan ole tyhmä. Kyllä hän tietää, että olen puuhannut jotain, enkä ihan vähääkään. Kyllä minä sen ymmärrän, ettei ole helppo luottaa ihmiseen, joka on tähän asti ollut jutussa mukana vain osittain ja pitänyt kaikki mahdollisuudet avoinna itselleen. Miksi hän yhtäkkiä luottaisi siihen, että olenkin tosissani. Ei hän näe sisälleni. Ei hän voi ymmärtää, että jokin on muuttunut. Enkä minä usko, että häntä lohduttaa yhtään, jos kerron pettäväni vasta, kun haluan erota.