Törmäsin joskus kauan sitten erääseen mieheen. Kauan, kauan sitten. Silloin, kun vielä luulin olevani onnellisesti naimisissa. Sen jälkeen olen törmännyt häneen tasaisin väliajoin. Jotain liikahti sisälläni heti, kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat. Mitään sen kummempaa ei ole koskaan tapahtunut. Pelkkää viatonta flirttailua. Noin kuukausi sitten paljastin hänelle ohimennen eronneeni. Viikko sitten sain fb:ssä uuden kaveripyynnön. En tiedä, mikä miehen parisuhdetilanne on. Hänellä on lapsia, mutta sormus sormesta on kadonnut johonkin. Profiilinsa mukaan hän on edelleen naimisissa. Postilaatikkooni tulleet viestit eivät kuitenkaan ole ihan täysin viattomia. Eivät ne nyt täysin selkeitäkään ole, mutta harvapa mies ehdottelee ihan huvikseen, että törmäisimme viikonloppuna viihteellä. 

En uskaltanut lähteä viikonloppuna mihinkään. Tiedän, mitä siitä olisi seurannut. Olen muuttunut. Aiemmin sain pidettyä itseni kurissa. Se oli silloin, kun vielä uskoin parisuhteeseen. Oletin, että kuuluu olla uskollinen, jos oikeasti toista haluaa. Enää en usko. En usko siihen, että löydän koskaan ihmistä, joka olisi minulle uskollinen loppuelämänsä. Siksi en enää koe, että minunkaan tarvitsee olla. Kyllä minä tiedän, että se on väärin. Ettei niin saisi tehdä... Mutta en enää löydä tarpeeksi hyvää syytä jättää kokeilematta. Ei kysy ole siitä, ettenkö välittäisi Kesämiehestä. Kyllä minä hänestä välitän. En minä häntä halua loukata. En vain oleta hänen olevan uskollinen. Miksi siis vaatisin sitä itseltäni. 

Olen tapaillut Kesämiestä tiiviisti. Niin tiiviisti, että pitäisi varmaan puhua seurustelusta. En tiedä, olenko valmis sanomaan seurustelevani. Hyvänä päivänä haluan vain hänet. Huonona ahdistun. Yritän olla parisuhteessa ja samanaikaisesti pitää vapauteni. Haluan hänen olevan luonani ja ahdistun, jos hän on liikaa. Hän on alkanut jättää luokseni tavaroita. Minä en ole antanut siihen lupaa. Minä en ole pyytänyt hänen hammasharjaansa muuttamaan omani viereen. Minä en ole valmis törmäämään hänen partahöyläänsä etsiessäni vartalovoidetta. Minä en todellakaan halua levittää hänen kalsareitaan pyykkinarulle. Minä en kykene edes kuvittelemaan, että joku mies muuttaisi minun talooni. MINUN. Tämä on minun kotini. Minun ja lasten. Tänne ei ole asiaa. Ei yhdelläkään kaksilahkeisella. Minä aion pitää ylimääräisen vaatekaappini. Minä en ole valmis luopumaan vapaudestani. Minä haluan olla varma tunteistani. Minulla on kaksi lasta. En voi antaa kenenkään muuttaa luokseni kokeilumielessä. Ei lasten elämää voi sekoittaa niin. Jos olisin yksinäinen ihminen, niin samapa tuo. Voisi kai sitä kokeilla. Jos ei homma toimisi, niin senkus vaan keräisi kamppeensa ja lähtisi matkoihinsa. Nyt se ei ole niin yksinkertaista. Hän saa hiipiä luokseni, kun lapset nukkuvat ja lähteä ennen, kuin lapset heräävät. En aio sekoittaa lasten päätä enempää. Omanikin on liian sekaisin tästä kaikesta. Miksi helvetissä Kesämiehen pitää yrittää tehdä asiat pikakelauksella.