Kotona mennyt todella huonosti... Kyllä se ero varmaan on ainoa järkevä ratkaisu. Mies ei enää halua olla kanssani. Haluaisi asua yhdessä, mutta ei halua olla kanssani. Lasten takia haluaa. Tai halusi asua ainakin eiliseen asti. Olisihan se yhdessä asuminen kaiken kannalta vielä parempi. Taloudellisesti, lapsien kannalta, töideni takia... Kaiken, paitsi oman mielenterveyteni. Vaikka en enää itsekkään usko tästä tulevan mitään, tuntuu silti liian pahalta, että mies ei edes haluaisi tästä tulevan mitään. En kykene kohtaamaan joka päivä ihmistä, jolla ei ole mitään tunteita itseäni kohtaan. Kaiken sen paskan jälkeen, mitä hän niskaani kaatoi, hän ei koe tehneensä mitään väärää. Ei osoita katumustaan millään tavalla. Ei kykene sanomaan minulle ainuttakaan kaunista sanaa. Ei ota mitään vastuuta teostaan. Ainut ongelma koko suhteessa olen minä. Olen nyt ja olen aina ollut. Minä olen hullu ja mielenvikainen ja kamala ämmä, jota ei voi rakastaa. Ja miksiköhän. Minä en ansaitse edes anteeksi pyyntöä, en mitään. Minun pitäisi vain olla hiljaa ja kiltisti, enkä saisi olla hänelle vihainen. Jos olen vihainen, olen vain kamala ämmä. Tuntuu jo vähitellen, että tämä kaikki on vain pelkkää henkistä väkivaltaa. Mies on viimeiset lähes kymmenen vuotta vähitellen saanut minut uskomaan lopullisesti siihen, etten ole minkään arvoinen. Ottanut tarkoituksella uhrikseen ihmisen, jolla on jo valmiiksi huono itsetunto. Sellaisen, joka on helppo vähitellen nuijia kokonaan maanrakoon. 

 

Luulin, että olin ohittanut haluni kostaa. En ole. Haluan hänen kärsivän. Haluan, että häneen sattuu yhtä paljon, kuin itseeni. Valitettavasti niin ei tule koskaan käymään. Koska hänellä ei ole mitään menetettävää. Voisi kuvitella, että tälläisessä tilanteessa aviomies ja perheenisä voisi sanoa vaimolleen, ettei halua häntä menettää. Omani ei kykene. Hän ei ole missään kohtaa pystynyt sanomaan niitä sanoja. Se tuntuu niin helvetin pahalle. Voisi myös kuvitella, että mies anelisi vaimoltaa anteeksi antoa. Omani ei ole kertaakaan sanonut, että haluaisi minun antavan anteeksi. Riidellessämme hän on pahoitellut tekoaan. Ollut pahoillaan. Ei kuitenkaan missään kohtaa sanonut niitä sanoja: "Voitko mitenkään antaa anteeksi?". Ei kuulu hänen tapoihinsa. Ilman riitaa hän ei ole edes pahoitellut asiaa. Ja se tuntuu niin helvetin pahalle. Pahemmalle, kuin itse pettäminen. Se, ettei toinen edes kadu. 

 

Olen alkanut epäillä, että olen viimeiset 5kk jumittanut tässä suhteessa vain, koska toivoin kuulevani ne sanat. Toivoin näkeväni, että häneenkin sattuu. Toivoin kuulevani, ettei hän halua menettää. Nyt alan vihdoin todella tajuta, etten tule koskaan kuulemaan niitä sanoja. Enkä oikeasti tiedä, miten kykenen ikinä hyväksymään sen asian. Sen, etten kaiken paskan jälkeen ollut hänelle edes anteeksipyynnön arvoinen. En usko, että hyväksyn sitä asiaa ikinä. Se syö naista. Syö niin lujaa. Jotenkin olisi ollut helpompi päästä asian yli, jos toinen olisi edes kokenut tehneensä elämänsä pahimman virheen. Jos toinen olisi edes katunut tekojaan. Ei se anteeksiantoa olisi ikinä taannut. Mutta olisi ollut helpompi jatkaa itse elämäänsä. En ansainnut sitä, että mies petti. Vielä vähemmän ansaitsin sen, etten saanut edes anteeksipyyntöä. 

 

En ole edelleenkään kertonut vanhemmilleni totuutta. Olen viimeisen viisi päivää ollut jo useaan otteeseen ottamassa puhelinta käteeni. En pysty soittamaan, koska tiedän, että silloin asia on lopullista. Entä jos kuitenkin muutan mieleni. Entä jos kuitenkin kykenisin asumaan tässä vielä hetken. Jos nyt mies ylipäänsä kykenee. Hänellehän se on niin kamalan hankalaa. Entä jos kuitenkin... En vain tiedä, kuinka paljon paskaa voin enää niskaani kaataa. 

 

En ole kuullut ihastuksestani mitään. Viime viikolla näin hänet ohimennen muutaman kerran. Uusintaa ei ole tullut. Välillä tekisi mieli soittaa kysyä päiväkahviseuraa. Paitsi, että emme ole edelleenkään vaihtaneet numeroita. Olisikohan pitänyt. En kuitenkaan ole varma, haluanko juuri nyt tavata häntäkään. Ehkä se tekisi hyvää. Tarvitsen nyt enemmän kuin koskaan pientä itsetunnonkohotusta. Vatsalihakseni alkavat tulla taas esiin. Voisin jopa hetken kokea olevani seksikäs. Pukea ylleni jotain seksikästä ja nauttia hänen kehuistaan.