Kaksi viikkoa täynnä puuhaa. Lapsia, töitä ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Ei hetkeäkään aikaa parisuhteelle. Sellaista laatuaikaa, tiedäthän. Viikonloppu häämöttää. Se, jolloin lapset lähtevät isälleen ja työtkin seisahtuvat hetkeksi. Odotat sitä malttamattomana. Hän odottaa sitä malttamattomana. Vihdoinkin pari yötä ilman heräämisiä. Pari kiireetöntä aamua ilman kiukuttelua. Muutama päivä ilman mitään tarkkoja suunnitelmia tai aikatauluja. Ja sitten kaikki meneekin pieleen...

Hän odottaa viikonlopulta yhdessä oloa. Sellaista ihanaa parisuhdeviikonloppua, jolloin on aikaa helliä ja tehdä asioita kahden. Ja mitä sinä odotat... Sinä odotat, että saat olla yksin. Vallata yksin koko sänkysi, mennä nukkumaan silloin kun nukuttaa ja herätä kun haluat. Lähteä asioillesi ilman, että joudut miettimään kenenkään muun suunnitelmia ja aikatauluja. Sinä odotat sitä, että saat hetken olla vastuussa vain itsestäsi. Saat muutaman päivän mennä ja tehdä asioita, joita vain sinä haluat. Silloin kun haluat. Yksin. 

Kumpi on väärässä vai onko kumpikaan. Riita siitä jokatapauksessa tulee. Tai ellei riitaa, niin toinen pahoittaa mielensä varmasti. Omaa-aikaa kaipaava kuuluttaa toiselta hieman tilaa ja kunnioitusta. Yhdessäoloa kaipaava kokee taas kerran, ettei hänestä välitetä. Soppa on valmis. Viikonloppu piloilla. Vihaan parisuhteita. Vihaan, vihaan, vihaan. Ei minua ole tarkoitettu tälläiseen. Minun elämääni ei mahdu toista ihmistä.

Juttelin K:n kanssa asiasta. Hän ymmärtää minua. Hän ymmärtää, että viikon ainoana vapaapäivänä on ihan okei haluta olla mielummin yksin, kun käpertyä toisen kainaloon. Hän on aika pitkälti samanlainen ihminen kuin minäkin. Ainakin tässä asiassa. Naureskelimme yhdessä, että meidän pitäisi kai tutustuttaa kumppanimme toisilleen. Kaikki olisivat onnellisia. Kaikki saisivat tarpeeksi huomiota ja yhdessä oloa. Tai yksinäisyyttä. Tosin hänellä ei enää ole naisystävää. Hän ei saanut tarpeeksi vapaa-aikaa. Parisuhde alkoi käydä liian vaativaksi ja hän ahdistui. Minulla on edelleen kumppani. Kesämies ymmärsi taas kerran astua askeleen sivuun ja jäädä odottelemaan parempia päiviä. Ne tulevat taas, kunhan saan hetken hengähtää. Yksin.