Kaivoin tanssikengät kaapin pohjalta ja kävin pitkästä aikaa pyörähtämässä kaupungilla. En ole käynyt missään pitkään aikaan. Ei ole oikeastaan edes kiinnostanut. Ehkä sain tarpeekseni alkuvuoden bileputkesta tai sitten minusta on vain tulossa vanha. Nyt kuitenkin tuli eteen lähes pakottava tilanne, joten oli aika ryhdistäytyä sillä saralla. 

Itsetuntoni ei ole ollut kauhean korkealla viimeaikoina. Vaa´an lukemat ovat kohonneet aivan liian ylös. Pelkäämäni kymmenluku rikkoitui. Taas. Peilikuva on alkanut muistuttaa enemmän pientä pyöreää possua, kuin urheilullista ja hehkeää naista. Farkkujen nappeja ei tunnu saavan kiinni ja koko ajan on pieni pelko.. Eivät kai ne sentään räjähdä käsiin väärässä tilanteessa. Olisi kai aika ostaa muutaman koon isompia housuja. Mutta ei, koska minä en suostu olemaan tämän kokoinen. Aion siis ahtaa perseeni liian pieniin vaatteisiin, kunnes mahdun niihin taas kunnolla. Fiksua tai ei. Isompien vaatteiden osto olisi kai jonkinlainen merkki siitä, että hyväksyn tilanteen. Ja niinhän asia ei missään nimessä ole. Minä pääsen vielä eroon jenkkakahvoista, olen päässyt aiemminkin.

Jostain syystä uusi pyöreämpi minäni tuntui saavan baarissa paljon normaalia enemmän huomiota osakseen. Koko ilta oli hyvin kummallinen. Tuntui siltä, että minne ikinä katseeni käänsinkään, vastassa oli taas uusi mies, joka olisi ollut halukas tekemään lähempää tuttavuutta. Hetken jo luulin, että olimme päätyneet vahingossa joihinkin sinkkubileisiin. Ei, niin ei ollut. Missään ei ainakaan asiaa julkisesti mainostettu. Kumminta jutussa oli se, että lähes jokainen mies oli vähintään siedettävä. Yleensä kaikki saatille pyrkijät ovat enemmän tai vähemmän vastenmielisiä tapauksia. Sellaisia hieman limaisia ja selkäesti vähän epätoivoisia. Ellei muuten, niin vähintäänkin aivan liian humalaisia. Yllätykseksi suurin osa miehistä oli jopa komeita. Joskaan eivät tyyliltään ihan makuuni sopivia. Kivan näköisiä, mutta jokin tietty äijämäisyys puuttui. Se pieni asia, joka saa minut miettimään kaikkea tuhmaa. Joukosta löytyi kuitenkin muutama todellinen helmi. Tarkkaan laskettuna jopa neljä vaihtoehtoa, joista jokaisen olisin kelpuuttanut unikaverikseni. Todella, todella harvinaista. Yleensä en löydä ainoatakaan. Vielä harvinaisempaa oli se, että jokainen heistä teki selväksi olevansa valmis lähtemään mukaani milloin vain. Lopulta käytännössä lähes juoksin baarista ulos, jotten tekisi mitään tyhmyyksiä. Koska minä olen kai niin luvannut Kesämiehelle. Etten tee mitään tyhmää. 

En usko, että suhde Kesämieheen tulee jatkumaan enää kovinkaan pitkään. Alan ahdistua liikaa. Olen jatkanut tätä pelleilyä jo aivan turhan kauan. Ei tämä vain toimi. Haluni olla yksin ylittää haluni olla hänen kanssaan. Ainakin tällä hetkellä. En tiedä, toimisiko suhde, jos päästäisin irti peloistani. Jos edes ylipäänsä antaisin hänelle mahdollisuuden. En ole sitä oikeastaan antanut missään vaiheessa. En vain ole varma, haluanko edes antaa hänelle tilaisuutta. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä haluan. Välillä tuntuu, että haluan vain nuolaista kerman palaneen kakkupohjan päältä. Käytän häntä silloin, kun sattuu huvittamaan ja loppuajaksi istutan kauniisti hyllylle odottamaan... Josko joku päivä sattuisi taas huvittamaan. Ei se ole reilua.