Menkat alkoivat eilen, mikä tarkoittaa sitä, että selvisin tällä kertaa paljon helpommalla, kuin aikoihin. Tarkoittaako tämä sitä, että stressi on vähitellen poistumassa elämästäni ja asiat alkavat palata normaaliin. Ei enää kokonaista viikkoa raivon vallassa. Ei enää oireita, joita ei saisi lääkkeillä hallintaan. Vain muutama hassu päivä ja nekin helposti selätettävissä, kunhan vain muistan aamulla ottaa yhden pienen pillerin. Tällä kertaa sivuutin kokonaan myös itseinhon. Enhän minä viehättävältä näytä PMS-turvotuksissani, mutta kertaakaan en kokonut itseäni niin vastenmielisenä, kuin aiempina kuukausina. Olen niin iloinen. 

Tein tänään aamulla testin. Yritin tahallani miettiä miehen tekemisiä. Saada itseni siihen mielentilaan, missä koen hänen nöyryyttäneen minua ja tuhonneen kaiken. En onnistunut. En saa sitä raivoa kaivettua itsestäni. Enhän minä iloinen hänen teoistaan ole, mutta en vain kykene saamaan sitä samaa vihaa esille. Sitä jota taas muutama päivä sitten koin. Paskat, miksi minä menneitä miettisin. Elämä on tässä ja nyt. Ja elämä on helpompaa kuin vuosiin. Se on se, mitä tunnen. En itsekkään pysty täysin käsittämään, miten ihmisen mieli voi heitellä näin paljon. En jaksa edes odottaa, että joku muu käsittäisi.

Vietin eilisen illan pitkästä aikaa Projekti:Avioeron kimpussa. Käytävä alkaa olla pian valmis. Enää muutama pieni maalaus ja listoitus ja lopputuloksen viimeistely. En ole pitänyt kiirettä. Minkään ei ollut tarkoituskaan valmistua hetkessä. Eilinen tuntui niin isolta harppaukselta eteenpäin elämässäni, että halusin saada myös jotain konkreettista aikaan. Mietin, uskallanko laittaa tänne kuvia, sitten kun kaikki on valmista. Jottei vain kukaan tunnistaisi kotiani. Sitten tajusin, että kaikki tämä, mitä olen kirjoittanut... Olen kirjoittanut ehkä turhankin avoimesti. Jos joku tuttu eksyy joskus lukemaan tätä, hän tunnistaa minut heti. Toisaalta, mitä väliä sillä on. Tämä on minun elämääni. Minä olen pinnallinen idootti. Se ei tule varmasti kenellekkään yllätyksenä.