Olin taas baarissa, yllättäen. Nyt lupaan pitää pidemmän tauon. Ei kotiäidin kuulu juhlia näin usein. Tapasin sattumalta yläasteaikaisen poikaystäväni. Lyöttädyin loppuillaksi hänen seuraansa, kun kaverini lähti kotiin pohtimaan omia parisuhdekiemuroitaan miehensä kanssa. Ilta oli hauska. Tanssittiin ja naurettiin elämälle. Kuinka päin vittua kaikki meneekään. Ihana ihminen, harmi, ettei mitään yhteyttä ole tullut pidettyä vuosiin.

 

Edelliseltä viikonlopulta tuttu tatuoitu kaveri osui myös samaan baariin. Pientä silmäpeliä, mutta ei sen kummempaa. Emme vaihtaneet sanaakaan. Ei minulla ole hänelle mitään puhuttavaa. Hän luultavasti luuli yläastekaveria miehekseni. En tiedä lähtikö hän samantien. Ainakaan en enää loppuillasta törmännyt häneen.

 

Sitten aivan yllättäen. Yhtäkkiä hän vain seisoi siinä edessäni. Ihastukseni. Juttelimme. Hän kertoi ne asiat, jotka halusinkin kuulla. Ne, joita en ole kuullut niin moneen vuoteen. Kuinka kaunis olen. Kuinka upea. Hän sanoi ne kaikki asiat, jotka minun olisi kuulunut joskus kuulla myös aviomieheltäni.

 

Lähdimme jatkoille, emme kuitenkaan kahden. Valvoimme aamu yhdeksään, juttelimme. Hänen suhteensa on ohi. Hän on rikki. Hän selkeästi pelkää, että takerrun häneen, vaikkei hän sitä sanokkaan. Hän ei halua mitään vakavaa, järkensä sanoo niin. Kuitenkin hän omalla tavallaan on tyypillinen vastaeronnut... Heti hyppäämässä uuteen suhteeseen ja jatkamaan samasta, mihin vanha jäi. Laastaroimassa haavojaan. Hän ei tiedä itsekkään, mitä haluaa. Hän näkee minussa pelastuksen. Entisen tyttöystävänsä vastakohdan. Ihmisen, joka olevinaan ymmärtää häntä paremmin. Todellisuudessa en ole yhtään sen parempi. Minussa on vain omat huonot puoleni, joita hän ei ole vielä keksinyt. Hän on rikkinäinen mies. Hän tietää tilanteeni, mutta en usko hänen ymmärtävän sitä, että en todellakaan halua elämääni mitään vakavaa suhdetta. Hän on ihastus. Hän on mukava. Hän saa perhoset hyppimään mahassani. Mutta ei hän ole ihminen, johon rakastuisin. Olen jo nyt löytänyt muutaman mieltäni häiritsevän asian. Haluan vain pitää hauskaa. Haluan hetken tuntea merkitseväni jotain. Haluan hetken kokea olevani taas nainen.

 

Yhdeksältä aamulla hän pyysi minut kainaloonsa nukkumaan. En suostunut. Ei hänen kainalonsa ole se paikka, jossa haluan nukkua. Lähdin kotiin. Mies ei kysynyt mitään. Kaipa hänellä on omat aavistuksensa asiasta. Aamulla sain krapulaseksiä, sitä tuttua ja turvallista. Sain jopa kaksi kertaa. Mikä siinä on, että vielä kaiken tämän jälkeenkin miehen kainalossa on hyvä olla. Siinä on kolo, joka tuntuu olevan mitoitettu minulle. En tiedä rakastanko häntä enää. Silti haluan hänen lähelleen. Vain siinä koen olevani turvassa. Turvassa miltä, sitä en ymmärrä itsekkään.