Olenko pelkuri, jos jään. Pelkäänkö liikaa hypätä tuntemattomaan. Luultavasti. Yritän silti selittää jäämisen itselleni jotenkin järkevästi. Välillä vain selitykset eivät tunnu uskottavilta edes itseni mielestä

 

Jään, koska rakastan ja haluan korjata suhteen. Kyllähän varmasti rakastankin. Ei se tunne noin vain kuole, vaikka toinen olisi millainen kusipää tahansa. En kuitenkaan enää tiedä, kumpi hallitsee enemmän, rakkaus vai viha. On päiviä, milloin saatan jopa uskoa siihen, että tämä koettelemus vain vahvistaa suhdettamme. Tekee siitä paremman ja löydämme rakkauden uudelleen. Niitä päivä tuntuu vain tulevan entistä harvemmin. Alan luovuttaa. En tiedä, onko se oikein.

 

En halua rikkoa perhettä. Haluan antaa lapsille mahdollisuuden kasvaa ehjässä perheessä. Täyttä paskaa. Lapsien on parempi kasvaa rikkoutuneessa perheessä, kuin perheessä, missä vanhemmat vihaavat toisiaan.  Lapset ovat liian pieniä. Paskaa. Mitä pienempiä, sen helpommin he sopeutuvat. Ainut mikä on totta, on se, etten tule koskaan löytämään rinnalleni ihmistä, joka yhtä aidosti nauttisi lasteni seurasta. Joka rakastaisi lapsiani yhtä paljon, kuin minä. Jonka kanssa voisin samalla riemulla jakaa ensimmäiset koulupäivät, ensimmäiset lähteneet hampaat, tulevat valmistujaiset, ensimmäiset tyttöystävät... Se satuttaa. Mutta totuus on se, että lopullinen ero tulee kuitenkin joskus. Nyt vain pelaan aikaa ja odotan, että lapset ovat itselleni helpommassa iässä eron tullessa. Itsekästä.

 

Haluan saada työasiani tasapainoon. Tämän hetkiseen tilanteeseeni ei todellakaan sovi ero. Totta. Olen ottamassa suuria riskejä työni suhteen ja seuraavat pari vuotta tulevat olemaan hyvin haastavia. Sekä rahallisesti, että ajallisesti. Suunnitelmiini ei sovi lisälainan hankkiminen asuntoa varten ja eikä laskujen maksaminen yksin. Lastenhoito on huomattavasti helpompi sopia, jos asumme valmiiksi samassa taloudessa. Työni on hyvin hektistä, lähtö voi tulla todella lyhyellä varoitusajalla. Suunnitellessani asioita otin huomioon kaiken muun, paitsi eron. Eihän sen pitänyt olla mitenkään mahdollinen. Ja joku sanoi, ettei rahalla saa rakkautta.

 

Jään antaakseni itselleni aikaa sopeutua eroon. Annan tunteideni hiljalleen kuolla, jotta ero ei ole niin kamala, kuin se olisi nyt. Nyt en ole valmis eroon. Olen liian loukattu ja katkera. Haluan kostaa, haluan vihata. Haluan olla tuntematta mitään. Joko onnistun tai sitten teen elämäni suurimman virheen.

 

En halua viedä lapsiltani isää. En halua erota nyt, kun olen täynnä vihaa ja katkeruutta. En halua erota ottaen riskiä, että lapset joutuvat eron pelinappuloiksi. Vaikka tiedän sen olevan alhaisin teko ikinä, en vain voi luvata, että pystyisin nyt asettamaan lapset etusijalle. En nyt, kun mielestäni miehellä ei ole heihin mitään oikeutta. Hän on itse tehnyt valintansa. Hän on itse pettänyt meidät, hylännyt perheensä. Me emme merkinneet mitään. Haluan olla hyvä erovanhempi. Nyt en usko kykeneväni siihen.